Hallitsevan suomenmestarin Tapparan ketsuppipullo aukesi perjantai iltana

  • Sites desk
  • Konsta
  • 20/10/2017
Share this on
 Tampereen paikalliskamppailussa Tappara isännöi Ilvestä. Ilves johti ensimmäisen erän jälkeen alivoimaosumalla 1-0, mutta jo toisessa erässä kirvesrinnat tulivat kovaa vauhtia ohi, kun kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 3-1.

Tämä Ilveksen twiitti kiteyttää asian hyvin. Varsinkin kolmannessa erässä Tapparan peli oli täyttä leikittelyä ja maaleja vain satoi. Jan Mikael Järvinen iski hattutempun, sekä koko joukkueesta peräti 15 pelaajaa pääsi tehopisteille, mikä kertoo Tapparan rosterin leveydestä.

Tapparan nimekkään hyökkäysosaston suuri tähti Tomas Zaborsky näyttää, että kiekon voi laittaa maaliin myös maalin takaa. Zaborsky heitti kiekon Ilvesvahti Markus Ruusun olkapäästä sisään. Mahtoiko Zaborsky tietää, että Ruusun heikot puolet ovat juurikin tolppien pitäminen? Maali oli Tsekkitähdelle vasta kauden kolmas. Odotukset ovat korkealla viime HIFK-kauden 27:n häkin jälkeen.

Ruutu+:n videossa Jan Mikael Järvisen, sekä Zaborskyn osumat:

Ilveksen peli on kaatunut kuluvalla kaudella juurikin maalivahti peliin, kun sekä Ruusu että Antti Lehtonen ovat olleet seuransa heikoimmat lenkit.

Ilves ei ole tällä hetkellä Liigan kuumin joukkue, joten Tappara kannattajien ei kannata vielä tämän voiton takia varailla kalenterista aikaa kevään torijuhlille. On kuitenkin totista totta, että Tapparan kaltainen joukkue saa tälläisestä voitosta paljon uskoa tekemiseen.

Paljon on keskusteltu Tapparan johtoon palanneen Pekka Rautakorven otteesta sekä sopimattomuudesta näinkin nimekkään joukkueen johtoon, mutta tässä vaiheessa on turha luoda johtopäätöksiä. Varmaa kuitenkin on, että leveyttä sekä potentiaalia joukkueesta löytyy. Nyt ketsuppipullon korkki on auki.