VIDEO: Messi arvostelee Ronaldon elokuvatrailerin!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Teemu
  • Kuva: Youtube
  • 12/10/2015
Jaa tämä...

Jalkapalloromantikot ja erityisesti Real Madrid-ikoni Cristiano Ronaldon fanit haukkoivat viime viikolla henkeään onnesta sekaisin, kun julkisuuteen paljastettiin ensimmäinen miehen elämästä kertovan elokuvan traileri. Oma elämänkerrallinen elokuva kertoo Ronaldon matkasta lapsuuden pelikentiltä aina Mestareiden Liigan finaalin pokaalin nosteluun asti. Elokuvassa kaivetaan myös pintaa syvemmältä Ronaldon yksityiselämää ja ihmissuhdekoukeroita. 

Viikonloppuna maailmalle levisi uusi video jossa CR7:n elokuvatraileri on isossa roolissa. Tällä videolla nähdään millaisia ajatuksia Ronaldon elokuvatraileri herättää Barcelona-tähti Lionel Messissä. Video on tietenkin tekaistu, mutta aivan loistava! The Football Republicin editoimalla pätkällä Messi ”trollaa” Ronaldoa oikein olan takaa.

Maailma haluaa ajatella, että Messi ja Ronaldo todella vihaavattoisiaan sydämensä pohjasta. Tämä ikuinen taistelu on tämänkin tuotoksen ideologian takana. Todellisuudessa nämä supertähdet ovat kuitenkin hyvissä väleissä toistensa kanssa, mutta silti mieleen hiipii sellainen ajatus, että mitä jos Messi kuitenkin ajattelee juuri näin kun videolle on tekstitetty? Ei kai se mahdoton ajatus olisi?

Lionel Messi arvostelee Cristiano Ronaldosta kertovaa elokuvaa:

Tosi elämässä Messi on tällä hetkellä sairastuvalla loukattuaan polvensa Barcelonan ottelussa Las Palmasia vastaan. Ronaldolla taasen ovat paikat kunnossa, ja mies kävi edustamassa maatansa Portugalia viikonloppuna EM-karsintaotteluissa muun muassa Tanskaa vastaan. Pelin jälkeen Portugalin muu joukkue jäi kyykkimään vielä kentälle kun Ronaldo jo julkaisi kuvia Instagramissa yksityiskoneestaan ja palauttavasta lounaspöydästä:

Flying with style.

Kuva, jonka Cristiano Ronaldo (@cristiano) julkaisi

This is my lunch ???

Kuva, jonka Cristiano Ronaldo (@cristiano) julkaisi

Muistathan että EM-karsintaottelut jatkuvat tällä viikolla. Peliyhtiö Betsson kaikkiin otteluihin loistavat kertoimet niin ennen otteluiden alkua kuin livevedonkin puolella!

Lue myös:
VIDEO: Onko Domenico Berardi uusi Liverpool-tähti?
VIDEO: Wales vuosikymmenten jälkeen arvokisoihin!

nhl-pro-nordicbet