Blues - HIFK 1.11.2012 | SM-liiga

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 01/11/2012
Jaa tämä...

Blues heti eilisen perään uuteen otteluun.

Blues – HIFK, merkki yli 4,5 maalia, kerroin 
Blues – HIFK, merkki yli 5,5 maalia, kerroin 

Unibetin kertoimet otteluun 2,25 | 4,15 | 2,60

Jääkiekon SM-liigaa, Espoossa vastakkain asettuvat Blues sekä HIFK. Kotijoukkue pelasi edellisen kamppailunsa eilen, joten palautumisaikaa ei ole paljoa espoolaisille tarjoutunut. Blues nappasi eilen Porin Ässiä vastaan kuuden maalin illassa 4-2 numeroin voiton ja muutenkin molemmat joukkueet ovat viime aikoina pelanneet melko maalirikkaita otteluita.

Blues on viimeistellyt alkukaudella toiseksi eniten osumia heti Kärppien jälkeen. Toisaalta myös HIFK on ollut ahkera heiluttamaan vastustajan maaliverkkoja. Syy siihen, miksi esimerkiksi HIFK ei ole kärjen tuntumassa sarjataulukossa on siihen, että HIFK on kuitenkin päästänyt aivan liikaa maaleja omiin. Lähtökohtaisesti onhan hyvä syy odottaa maaleja molempiin päihin myös tänään.

Veikkaussivut | Tuomas