Brasilia voitti Confederations Cupin kotiyleisön edessä - Katso kooste!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 01/07/2013
Jaa tämä...

Brasilia tylytti Espanjaa 3-0.

Brasiliassa pelattu Confederations Cup sai eilen huipennuksensa, kun finaalissa kohtasivat isäntämaa Brasilia ja Espanja. Brasilia oli lopulta parempi tylysti 3-0 ja kuittasi näin kolmannen perättäisen Confederations Cupin voiton.

Brasilia aloitti todellisen myllytyksen heti ottelun alusta. Isäntien terävät hyökkäykset mursivat Espanjan puolustuksen jopa yllättävän helpon näköisesti. Kauaa ei tarvinnut kotiyleisön myöskään odotella maalijuhlien alkamista. Jo toisella peliminuutilla Brasilia siirtyi 1-0 johtoon, kun Fred ylsi Hulkin keskitykseen ja ohjasi pallon lähietäisyydeltä maaliin.

Maalin jälkeen Espanja oli todellisissa vaikeuksissa. Toista maalia ei kuitenkaan Brasilia saanut shokkialkunsa jälkeen heti aikaan. Espanja pääsi minuutti minuutilta paremmin peliin mukaan. Ensimmäisellä puoliajalla paikkoja oli kummallakin joukkueella tasaisesti, mutta maalia saatiin odottaa aina ensimmäisen puoliajan viime minuuteille asti. Brasilian 2-0 maali syntyi 44. minuutilla, kun Neymar tykitti pallon todella näyttävästi Espanjan maalin kattoon.

Brasilia laittoi samban soimaan kolmannen kerran heti toisen puoliajan alussa. Fred pääsi viimeistelemään illan toisensa, kun Neymar antoi Hulkin syötön mennä nerokkaasti eteenpäin.

Espanja alkoi paineistaa vahvasti toisen puoliajan edetessä, mutta Brasilia puolusti fiksusti. Espanjalla oli paikkansa ja muun muassa Sergio Ramos tuhri pilkun. Brasilia kuitenkin puolusti nollapelin ja voitti näin Confederations Cupin.

Katso ottelun kohkohdat tästä:

 

Veikkaussivut | Oskari Villanen

Twitter: @OskariVillanen