Detroit - Minnesota 24.3.2014 | Detroit voittoputkessa.

  • Sites desk
  • webpalcon
  • /
Share this on

Hakeeko Minnesota revanssin Detroitista?

Vihje lyhyesti

Detroit ja Minnesota pelaavat vastakkain peräkkäisinä päivinä ja Detroit kävi eilen ryöstämässä pisteet vieraista lukemin 2-3. Molemmat joukkueet ovat tällä hetkellä taistelemassa viimeisistä pudotuspelipaikoista, joten panosta ottelussa riittää. Kotijoukkue Detroit on yltynyt mainioon lentoon ja joukkue on ottanut jo kolme peräkkäistä voittoa. Minnesota on kahden pelin tappioputkessa ja tahdin on parannuttava, mikäli joukkue haluaa säilyttää pudotuspelipaikan.

Joukkueet väänsivät eilen tiukan kamppailun ja Detroit vei lopulta pelin maalin erolla. Tällä kierroksella pelataan Detroitin kotijäällä ja joukkueen peli ei tällä kaudella ole kotona vakuuttanut, vaikka nyt suunta onkin ollut muuttumaan päin myös kotikaukalossa. Joukkue kärsii edelleen loukkaantumisista ja Red Wingsin voittoputki tähän väliin on ollut jopa pienoinen yllätys. Minnesota vääntää tällä hetkellä tiukkoja otteluita, mutta se ei ole pystynyt kääntämään niitä voitoiksi. Joukkueiden viime kohtaamisessa Minnesota pisti tosissaan kampoihin Detroitille ja helpolla kotijoukkue ei tänäänkään pääse. Minnesotalla on mahdollisuudet voittaa Detroit ja vetolapulle voi hakea pientä yllätystä. Minnesotan voitto viimeistään varsinaisen peliajan jälkeen antaa yli kahden kertoimen.

Vihje: Minnesota ML, kerroin 2.05 NordicBet

 

 

Perustelut vihjeelle

Detroit on napannut todella tärkeitä voittoja pahoista loukkaantumisista huolimatta. Joukkueella on vielä kaikki saumat edetä tälläkin kaudella pudotuspeleihin. Red Wings kaatoi Minnesotan vieraissa ja nappasi tärkeät pisteet. Joukkueen valmentaja kuitenkin painotti pelin jälkeen, että voitto on nyt unohdettava, mikäli Red Wings haluaa ottaa myös toisen voiton Wildista. Tarjolla on tärkeät pisteet ja Detroit haluaa käyttää tilaisuuden hyväkseen. Joukkueen onneksi peli on kulkenut viime kierroksilla myös kotijäällä. Red Wingsillä on silti edelleen paremmat tilastot vieraskaukaloista. Joukkueen loukkaantumislista on edelleen surullista luettavaa. Detroitin sairastupaa miehittää muun muassa Jonathan Ericsson, Henrik Zetterberg, Pavel Datsyuk sekä Stephen Weiss.

Minnesotan on pikkuhiljaa löydettävä jälleen keinot voittaa otteluita. Wild on napannut neljästätoista viime pelistään pisteitä peräti yhdestätoista ottelusta, mutta yhdeksästä viime pelistään Minnesotalla on vain kaksi voittoa. Pelit ovat olleet tiukkoja, mutta voittoja ei vain ole tippunut. Joukkueesta kuitenkin vakuutetaan, että uskoa tekemiseen riittää edelleen. Joukkueessa on paljon potentiaalia, mutta nyt sen on palattava takaisin voittokantaan. Joukkueella on muuten hyvä tilanne loukkaantumisten suhteen, mutta peräti kaksi maalivahtia on telakalla. Josh Harding ja Niklas Bäckströn ovat molemmat sivussa ottelusta.  Heidän lisäkseen Jason Zucker ja Keith Ballard ovat loukkaantuneena.

Detroit lähtee pienoisena ennakkosuosikkina otteluun, mutta Minnesotalla on kaikki saumat napata vierasvoitto. Detroit on ollut kotonaan vaisu tällä kaudella ja Minnesota pystyy kyllä vieraista voittoja kaapimaan. Detroitilla painaa edelleen lukuisat loukkaantumiset ja joukkue on pelannut yllättävän hyvin ja vain aika näyttää jatkuuko hyvä vire. Jo edellinen peli näytti, että joukkueet ovat erittäin tasaväkiset ja Minnesotalla on kaikki mahdollisuudet voittoon.

Vihje: Minnesota ML, kerroin 2.05 NordicBet

 

Veikkaussivut | Antti