Julkaisijamainostajan tiedonanto Tämä sivusto sisältää viittauksia yhden tai useamman mainostajamme tai kumppanimme palveluihin tai tuotteisiin. Voimme saada korvauksia, kun katsot mainoksia tai siirryt sivun linkeistä näihin palveluihin tai tuotteisiin.

Jalkapallon EM-kisat 2024

Jalkapallon EM-kisat 2024 pelataan seuraavan kerran Saksassa 14.6.-14.7.2024. Katso VL:n kisasivulta kaikki tarpeellinen: joukkueet, lohkot, ohjelma, televisiointi sekä tietysti kaikki oleellinen tieto EM-vedonlyönnin tueksi!

Jalkapallon EM-kisat 2024 lähestyy!

Jalkapalloväki odottaa jo innolla seuraavia jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuja, jotka pelataan Saksassa 14. kesäkuuta - 14. heinäkuuta 2024. Perinteinen jalkapallomaa nappasi UEFA Euro 2024 -kilpailut itselleen ennen Turkkia äänin 12-4. Myös Suomi, Norja, Ruotsi ja Tanska olivat mukana valintaprosessissa yhteisellä hakemuksella, mutta Pohjoismaiden yhteiset EM-kisat jäivät vielä toistaiseksi haaveeksi. Näyttämönä toimii kymmenen eri stadionia muun muassa Berliinissä, Münchenissä ja Dortmundissa.

EM-karsinnat taputeltiin loppuun maaliskuun loppupuolella, kun selvitettiin kolmea viimeistä mukaan nousevaa joukkuetta. Mukana jatkokarsinnoissa oli myös Suomen Huuhkajat, joka ei kuitenkaan selvinnyt lopputurnaukseen. Edelliskerralla 2021 Suomi oli mukana ensi kertaa.

Mukana on kuitenkin 24 mahtavaa eurooppalaisjoukkuetta, jotka kisaavat himoitusta EM-pokaalista. Halitseva Euroopan-mestari on Italia, joka kaatoi Englannin rangaistuspotkuilla edellisen turnauksen dramaattisessa finaalissa.

Tällä kertaa suosikkimaana kisoihin lähtee ainakin vetofirmojen mielestä Englanti, jolla on kieltämättä jälleen jalkeilla huippunippu – tosin sama tilanne on ollut useina aiempinakin vuosina, mutta menestys on silti karttanut joukkuetta. Heti perässä peliyhtiöiden laskelmissa seuraa Ranska, joka on niin ikään jalkapallon kestomenestyjä ja kuuluu vuodesta toiseen suosikkeihin laajalla ja laadukkaalla pelaajamateriaalillaan. Katso kaikki voittajakertoimet tästä.

🔗 UEFA EURO 2024 viralliset kotisivut (UEFA.com)

Jalkapallon EM-kisat 2024: Joukkueet, lohkot & sarjataulukko

EM-kisoissa pelaa 24 joukkuetta, kuten myös edellisissä kisoissa sekä seuraavassa EM-turnauksessa.

Kokosimme joukkueet, lohkot ja kunkin kisapäivän jälkeen päivittyvät sarjataulukot omalle sivulleen.

Jalkapallon EM 2024: Vedonlyönti

UEFA Euro on massiivinen vedonlyöntitapahtuma koko Euroopan futis- ja urheiluniilojen keskuudessa.

EM-jalkapallo nostaa tunnelman kattoon myös Vedonlyonti.comin toimituksessa, joka nostaa parhaat kohteet jokaiselta kisapäivältä jo karsinnoista alkaen aina lopputurnauksen finaaliin asti.

EM-jalkapallo 2024: Vihjeet

Jalkapallon EM-kisat on vedonlyöntimielessä yksi vuoden 2024 suurimmista tapahtumista. Sivustomme julkaisee karsinnoista ja tietenkin itse turnauksesta pitkävetovihjeet kaikkiin mielenkiintoisimpiin otteluihin.

Löydät veikkausvihjeet tapahtumaan suoraan alta, jos sellaisia on avoimena.

Katso uusimmat vihjeet

Jalkapallon EM 2024: Kertoimet

EM-jalkapallon vedonlyönnissä katseet kohdistuvat pikkuhiljaa jo pääturnaukseen, jonka voittajaa olet voinut veikata jo hyvissä ajoin kesästä 2022 alkaen. Pitkäjänteiseet veikkaajat kilpailuttavat jo nyt vedonlyöntisivustot saadakseen parhaat mestaruuskertoimet EM-voittajavetoon.

Jalkapallon Euroopan-mestari 2024 (Kertoimet 15.3.)
EnglantiKerroin 4,50Betsamigo
RanskaKerroin 4,55tonybet
SaksaKerroin 7,20betstro
EspanjaKerroin 8,26tonybet
PortugaliKerroin 10,00Bethard

Tutustu laajaan valikoimaan erilaisia EM-kertoimia erillisellä sivulla, johon olemme nostaneet mielenkiintoisimpia pitkän ajan turnausvetoja sekä parhaat pitkävetokertoimet kunkin kisapäivän huippuotteluille.

Jalkapallon EM 2024: Tarjoukset & bonukset

Suurtapahtuma ei jätä myöskään tarjoushaukkoja kylmäksi. Vedonlyöntisivustot tarjoavat useita kampanjoita, bonuksia ja tarjouksia kisoihin. Kannattaa muistaa myös tavalliset vedonlyöntibonukset, joita voi käyttää myös EM-otteluiden veikkaamiseen.VL:n sivuilta löydät ajankohtaisimmat tarjoukset kisojen lähestyessä.

Miesten jalkapallon EM-kisat 2024: Otteluohjelma & tulokset

UEFA Euro 2024 -lopputurnaus pelataan 14.6.-14.7.2024. Katso alta ohjelma ja kisojen aikana lähes reaaliajassa päivittyvät tulokset.

Lohkovaihe

Kisat alkavat yksinkertaisella lohkovaiheella, jossa kaikki joukkueet kohtaavat oman lohkonsa joukkueet kerran. Tämän vaiheen viimeiset pelit pelataan 26. kesäkuuta.

1. kierros

Pe 14.6.
22.00: Saksa - Skotlanti

La 15.6.
16.00: Unkari - Sveitsi
19.00: Espanja - Kroatia
22.00: Italia - Albania

Su 16.6.
16.00: Puola - Hollanti
19.00: Slovenia - Tanska
22.00: Serbia - Englanti

Ma 17.6.
16.00: Romania - Ukraina
19.00: Belgia - Slovakia
22.00: Itävalta - Ranska

Ti 18.6.
19.00: Turkki - Georgia
22.00: Portugali - Tshekki

2. kierros

Ke 19.6.
16.00: Kroatia - Albania
19.00: Saksa - Unkari
22.00: Skotlanti - Sveitsi

To 20.6.
16.00: Slovenia - Serbia
19.00: Tanska - Englanti
22.00: Espanja - Italia

Pe 21.6.
16.00: Slovakia - Ukraina
19.0=: Puola - Itävalta
22.00: Hollanti - Ranska

La 22.6.
16.00: Georgia - Tshekki
19.00: Turkki - Portugali
22.00: Belgia - Romania

3. kierros

Su 23.6.
22.00: Skotlanti - Unkari
22.00: Sveitsi - Saksa

Ma 24.6.
22.00: Albania - Espanja
22.00: Kroatia - Italia

Ti 25.6.
19.00: Hollanti - Itävalta
19.00: Ranska - Puola
22.00: Englanti - Slovenia
22.00: Tanska - Serbia

Ke 26.6.
19.00: Slovakia - Romania
19.00: Ukraina - Belgia
22.00: Georgia - Portugali
22.00: Tshekki - Turkki

Pudotuspelit

Pudotuspelien otteluohjelma selviää myöhemmin alkulohkojen perusteella. Pudotuspeleihin etenee kustakin lohkosta kaksi parasta, ja lisäksi neljä parasta kolmanneksi sijoittunutta.

EM-jalkapallo 2024: Liput

Jalkapallon EM-kisojen 2024 lipunmyynti

Ensimmäinen myyntivaihe on jo ohi. Se käynnistyi joulukuussa 2023 ja tarjosi lippuja kaikkien 51 ottelun lohkoarvonnan mukaisiin otteluihin. Myynti tapahtui UEFA:n verkkosivustolla.

Seuraava vaihe on arvonta. Ne, jotka rekisteröityivät arvontaan, saavat tietää, ovatko he voittaneet lippuja, toukokuussa 2024. Arvonnan kautta myydään lippuja jäljellä oleviin otteluihin, ja lippuja voi ostaa myös joukkuekohtaisesti.

Lisätietoja lipunmyynnistä ja arvonnan rekisteröitymisestä löydät UEFA:n verkkosivustolta tai
Huuhkajien EM-kisojen sivuilta.

Jalkapallon EM 2024: Televisiointi & live stream

Yle näyttää jalkapallon EM-kisat 2024 jälleen kokonaisuudessaan TV-kanavillaan sekä Yle Areenassa. Lisäksi Yleltä näet myös kaikki Suomen karsintaottelut ilmaisina lähetyksinä.

Muiden kuin Suomen karsintaottelujen näkemiseen tarvitset kanavapaketin, joka on vuosina 2022-28 C More Sport. Paketin hinta on 29,95 € kuukaudessa.

EURO 2024: EM-karsinnat

Jalkapallon EM-karsintoja pelattiin maaliskuusta marraskuuhun 2023 sekä jatkokarsinnat vielä keväällä 2024.

Suomen Huuhkajat taisteli kisapaikasta vielä jatkokarsinnoissa, mutta Wales katkoi siivet kisahaaveilta ensimmäisessä jatkokarsintaottelussa 4-1. Lopulta Wales jäi itsekin ulos kisoista, kun se ei onnistunut kaatamaan pilkkukisaan edennyttä karsintafinaalia Puolaa vastaan. Kisassa nähtiin useita näyttäviä onnistumisia, mutta lopulta 5-4-tilanteesta Walesin viimeisen vetäjän yritys päättyi torjuntaan.

Puolan ohella muut viimeiset EM-kisapaikan saavuttaneet joukkueet olivat Ukraina sekä Georgia, sekin rankkareille päättyneen jännitysnäytelmän jälkeen.

Suomi EM-karsinnoissa

Lohko H
#MaaOVTHMP
1🇩🇰 Tanska10712+922
2🇸🇮 Slovenia10712+1122
3🇫🇮 Suomi10604+818
4🇰🇿 Kazakstan10604+418
5Pohjois-Irlanti10307-49
6🇸🇲 San Marino100010-280
AikaOtteluTulos
To 23.3.2023 kello 21.45Tanska - Suomi3-1
Su 26.3.2023 kello 21.45Pohjois-Irlanti - Suomi0-1
Pe 16.6.2023 kello 19.00Suomi - Slovenia2-0
Ma 19.6.2023 kello 19.00Suomi - San Marino6-0
To 7.9.2023 kello 17.00Kazakstan - Suomi0-1
Su 10.9.2023 kello 19.00Suomi - Tanska0-1
La 14.10.2023 kello 19.00Slovenia - Suomi3-0
Su 17.10.2023 kello 19.00Suomi - Kazakstan1-2
Pe 17.11.2023 kello 19.00Suomi - Pohjois-Irlanti4-0
Ma 20.11.2023 kello 21.45San Marino - Suomi1-2
To 21.3.2024 kello 21.45Wales - Suomi4-1

EM-karsintojen otteluohjelma & tulokset

Alta näet EM-karsintojen lopullisen otteluohjelman ja tulokset kokonaisuudessaan. Suomen ottelut on tummennettu.

MaaliskuuKesäkuuSyyskuuLokakuuMarraskuu

Maaliskuu

To 23.3.
17.00: Kazakstan - Slovenia 1-2
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Islanti 3-0
21.45: Italia - Englanti 1-2
21.45: Pohjois-Makedonia - Malta 2-1
21.45: Portugali - Liechtenstein 4-0
21.45: San Marino - Pohjois-Irlanti 0-2
21.45: Slovakia - Luxemburg 0-0
21.45: Tanska - Suomi 3-1

Pe 24.3.
19.00: Bulgaria - Montenegro 0-1
21.4: Gibraltar - Kreikka 0-3
21.45: Itävalta - Azerbaidzan 4-1
21.45: Moldova - Färsaaret 1-1
21.45: Ranska - Hollanti 4-0
21.45: Ruotsi - Belgia 0-3
21.45: Serbia - Liettua 2-0
21.45: Tshekki - Puola 3-1

La 25.3.
16.00: Skotlanti - Kypros 3-0
19.00: Armenia - Turkki 1-2
19.00: Israel - Kosovo 1-1
19.00: Valko-Venäjä - Sveitsi 0-5
21.45: Andorra - Romania 0-2
21.45: Espanja - Norja 3-0
21.45: Kroatia - Wales 1-1

Su 26.3.
16.00: Kazakstan - Tanska 3-2
19.00: Englanti - Ukraina 2-0
19.00: Liechtenstein - Islanti 0-7
19.00: Slovenia - San Marino 2-0
21.45: Luxemburg - Portugali 0-6
21.45: Malta - Italia 0-2
21.45: Pohjois-Irlanti - Suomi 0-1
21.45: Slovakia - Bosnia-Hertsegovina 2-0

Ma 27.3.
21.45: Hollanti - Gibraltar 3-0
21.45: Irlanti - Ranska 0-1
21.45: Itävalta - Viro 2-1
21.45: Moldova - Tshekki 0-0
21.45: Montenegro - Serbia 0-2
21.45: Puola - Albania 1-0
21.45: Ruotsi - Azerbaidzan 5-0
21.45: Unkari - Bulgaria 3-0

Ti 28.3.
19.00: Georgia - Norja 1-1
21.45: Kosova - Andorra 1-1
21.45: Romania - Valko-Venäjä 2-1
21.45: Skotlanti - Espanja 2-0
21.45: Sveitsi - Israel 3-0
21.45: Turkki - Kroatia 0-2
21.45: Wales - Latvia 1-0

Kesäkuu

Pe 16.6.
19.00: Suomi - Slovenia 2-0
21.45: Andorra - Sveitsi 1-2
21.45: Gibraltar - Ranska 0-3
21.45: Kosovo - Romania 0-0
21.45: Kreikka - Irlanti 2-1
21.45: Latvia - Turkki 2-3
21.45: Malta - Englanti 0-4
21.45: Pohjois-Makedonia - Ukraina 2-3
21.45: San Marino - Kazakstan 0-3
21.45: Tanska - Pohjois-Irlanti 1-0
21.45: Valko-Venäjä - Israel 1-2
21.45: Wales - Armenia 2-4

La 17.6.
16.00: Liettua - Bulgaria 1-1
16.00: Luxemburg - Liechtenstein 2-0
19.00: Azerbaidzan - Viro 1-1
19.00: Montenegro - Unkari 0-0
19.00: Norja - Skotlanti 1-2
21.45: Albania - Moldova 2-0
21.45: Belgia - Itävalta 1-1
21.45: Färsaaret - Tshekki 0-3
21.45: Islanti - Slovakia 1-2
21.45: Kypros - Georgia 1-2
21.45: Portugali - Bosnia-Hertsegovina 3-0

Ma 19.6.
19.00: Armenia - Latvia 2-1
19.00: Suomi - San Marino 6-0
21.45: Englanti - Pohjois-Makedonia 7-0
21.45: Irlanti - Gibraltar 3-0
21.45: Israel - Andorra 2-1
21.45: Pohjois-Irlanti - Kazakstan 0-1
21.45: Ranska - Kreikka 1-0
21.45: Slovenia - Tanska 1-1
21.45: Sveitsi - Romania 2-2
21.45: Turkki - Wales 2-0
21.45: Ukraina - Malta 1-0
21.45: Valko-Venäjä - Kosovo 2-1

Ti 20.6.
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Luxemburg 0-2
21.45: Bulgaria - Serbia 1-1
21.45: Färsaaret - Albania 1-3
21.45: Islanti - Portugali 0-1
21.45: Itävalta - Ruotsi 2-0
21.45: Liechtenstein - Slovakia 0-1
21.45: Moldova - Puola 3-2
21.45: Norja - Kypros 3-1
21.45: Skotlanti - Georgia 2-0
21.45: Unkari - Liettua 2-0
21.45: Viro - Belgia 0-3

Syyskuu

To 7.9.
17.00: Kazakstan - Suomi 0-1
19.00: Liettua - Montenegro 2-2
21.45: Hollanti - Kreikka 3-0
21.45: Puola - Färsaaret 2-0
21.45: Ranska - Irlanti 2-0
21.45: Serbia - Unkari 1-2
21.45: Slovenia - Pohjois-Irlanti 4-2
21.45: Tanska - San Marino 4-0
21.45: Tshekki - Albania 1-1

Pe 8.9.
19.00: Georgia - Espanja 1-7
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Liechtenstein 2-1
21.45: Kroatia - Latvia 5-0
21.45: Kypros - Skotlanti 0-3
21.45: Luxemburg - Islanti 3-1
21.45: Slovakia - Portugali 0-1
21.45: Turkki - Armenia 1-1

La 9.9.
16.00: Azerbaidzan - Belgia 0-1
19.00: Andorra - Valko-Venäjä 0-0
19.00: Ukraina - Englanti 1-1
19.00: Viro - Ruotsi 0-5
21.45: Kosovo - Sveitsi 2-2
21.45: Pohjois-Makedonia - Italia 1-1
21.45: Romania - Israel 1-1

Su 10.9.
16.00: Kazakstan - Pohjois-Irlanti 1-0
19.00: Färsaaret - Moldova 0-1
19.00: Montenegro - Bulgaria 2-1
19.00: Suomi - Tanska 0-1
21.45: Albania - Puola 2-0
21.45: Irlanti - Hollanti 1-2
21.45: Kreikka - Gibraltar 5-0
21.45: Liettua - Serbia 1-3
21.45: San Marino - Slovenia 0-4

Ma 11.9.
19.00: Armenia - Kroatia 0-1
21.45: Islanti - Bosnia-Hertsegovina 1-0
21.45: Latvia - Wales 0-2
21.45: Portugali - Luxemburg 9-0
21.45: Slovakia - Liechtenstein 3-0

Ti 12.9.
21.45: Belgia - Viro 5-0
21.45: Espanja - Kypros 6-0
21.45: Israel - Valko-Venäjä 1-0
21.45: Italia - Ukraina 2-1
21.45: Malta - Pohjois-Makedonia 0-2
21.45: Norja - Georgia 2-1
21.45: Romania - Kosovo 2-0
21.45: Ruotsi - Itävalta 1-3
21.45: Sveitsi - Andorra 3-0

Lokakuu

To 12.10.
19.00: Latvia - Armenia 2-0
21.45: Albania - Tshekki 3-0
21.45: Andorra - Kosovo 0-3
21.45: Espanja - Skotlanti 2-0
21.45: Färsaaret - Puola 0-2
21.45: Israel - Sveitsi
21.45: Kroatia - Turkki 0-1
21.45: Kypros - Norja 0-4
21.45: Valko-Venäjä - Romania 0-0

Pe 13.10.
19.00: Viro - Azerbaidzan 0-2
21.45: Hollanti - Ranska 1-2
21.45: Irlanti - Kreikka 0-2
21.45: Islanti - Luxemburg 1-1
21.45: Itävalta - Belgia 2-3
21.45: Liechtenstein - Bosnia-Hertsegovina 0-2
21.45: Portugali - Slovakia 3-2

La 14.10.
16.00: Pohjois-Irlanti - San Marino 3-0
16.00: Ukraina - Pohjois-Makedonia 2-0
19.00: Bulgaria - Liettua 0-2
19.00: Slovenia - Suomi 3-0
21.45: Italia - Malta 4-0
21.45: Tanska - Kazakstan 3-1
21.45: Unkari - Serbia 2-1

Su 15.10.
16.00: Georgia - Kypros 4-0
19.00: Sveitsi - Valko-Venäjä 3-3
19.00: Tshekki - Färsaaret 1-0
21.45: Kosovo - Israel
21.45: Norja - Espanja 0-1
21.45: Puola - Moldova 1-1
21.45: Romania - Andorra 4-0
21.45: Turkki - Latvia 4-0
21.45: Wales - Kroatia 2-1

Ma 16.10.
19.00: Azerbaidzan - Itävalta 0-1
21.45: Belgia - Ruotsi 1-1
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Portugali 0-5
21.45: Gibraltar - Irlanti 0-4
21.45: Islanti - Liechtenstein 4-0
21.45: Kreikka - Hollanti 0-1
21.45: Luxemburg - Slovakia 0-1

Ti 17.10.
19.00: Suomi - Kazakstan 1-2
21.45: Englanti - Italia 3-1
21.45: Liettua - Unkari 2-2
21.45: Malta - Ukraina 1-3
21.45: Pohjois-Irlanti - Slovenia 0-1
21.45: San Marino - Tanska 1-2
21.45: Serbia - Montenegro 3-1

Marraskuu

Su 12.11.
21.45: Kosovo - Israel 1-0

Ke 15.11.
21.45: Israel - Sveitsi 1-1

To 16.11.
19.00: Azerbaidzan - Ruotsi 3-0
19.00: Georgia - Skotlanti 2-2
19.00: Viro - Itävalta 0-2
21.45: Bulgaria - Unkari 2-2
21.45: Kypros - Espanja 1-3
21.45: Liechtenstein - Portugali 0-2
21.45: Luxemburg - Bosnia-Hertsegovina 4-1
21.45: Montenegro - Liettua 2-0
21.45: Slovakia - Islanti 4-2

Pe 17.11.
17.00: Kazakstan - San Marino 3-1
19.00: Suomi - Pohjois-Irlanti 4-0
21.45: Englanti - Malta 2-0
21.45: Italia - Pohjois-Makedonia 5-2
21.45: Moldova - Albania 1-1
21.45: Puola - Tshekki 1-1
21.45: Tanska - Slovenia 2-1

La 18.11.
16.00: Armenia - Wales 1-1
18.00: Latvia - Kroatia 0-2
18.00: Valko-Venäjä - Andorra 1-0
21.45: Hollanti - Irlanti 1-0
21.45: Israel - Romania 1-2
21.45: Ranska - Gibraltar 14-0
21.45: Sveitsi - Kosovo 1-1

Su 19.11.
16.00: Serbia - Bulgaria 2-2
16.00: Unkari - Montenegro 3-1
19.00: Belgia - Azerbaidzan 5-0
19.00: Ruotsi - Viro 2-0
21.45: Bosnia-Hertsegovina - Slovakia 1-2
21.45: Espanja - Georgia 3-1
21.45: Liechtenstein - Luxemburg 0-1
21.45: Portugali - Islanti 2-0
21.45: Skotlanti - Norja 3-3

Ma 20.11.
21.45: Albania - Färsaaret 0-0
21.45: Pohjois-Irlanti - Tanska 2-0
21.45: Pohjois-Makedonia - Englanti 1-1
21.45: San Marino - Suomi 1-2
21.45: Slovenia - Kazakstan 2-1
21.45: Tshekki - Moldova 3-0
21.45: Ukraina - Italia 0-0
21.45: Andorra - Israel 0-2
21.45: Gibraltar - Hollanti 0-6
21.45: Kosovo - Valko-Venäjä 0-1
21.45: Kreikka - Ranska 2-2
21.45: Kroatia - Armenia 1-0
21.45: Romania - Sveitsi 1-0
21.45: Wales - Turkki 1-1

EM-jalkapallo 2020: Jalkapallon EM 2021

Edelliset jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut oli tarkoitus järjestää vuonna 2020, mutta koronan takia ne siirtyivät vuodella eteenpäin. Englannissa järjestetyt kisat voitti lopulta Italia. Saapasmaa kukisti Englannin dramaattisesti rankkareilla Wembleyllä käydyn loppuottelun jälkeen. Italian sankariksi nousi maalivahti Gianluigi Donnarumma, joka torjui englantilaisten kolme viimeistä yritystä. UEFAn tekniset tarkkailijat valitsivat hänet myöhemmin myös kisojen parhaaksi pelaajaksi.

Muut välieräjoukkueet olivat Espanja ja Tanska. Turnauksen maalikuningas oli Cristiano Ronaldo viidellä maalilla ja yhdellä syötöllä. Viisi maalia keräsi tililleen myös Tshekin Patrik Schick.

Huuhkajille jalkapallon EM-kisat 2021 oli kauan odotettu ensimmäinen kosketus arvokisoihin. Heti ensimmäisessä ottelussaan Suomi voitti Tanskan sensaatiomaisesti 0-1, mutta ottelua väritti rajusti Christian Eriksenin sydämenpysähdys. Venäjälle ja Belgialle Suomi hävisi, mutta ei ollut täysin jyrän alla. Tuloksena oli lohkon kolmossija ja huonomman maalieron takia kotimatka.

Jalkapallon EM-kisat: Mestarit

Jalkapallon EM-kisoja on pelattu vuodesta 1960 saakka. Eniten mestaruuksia on kerännyt Saksa ja Espanja, jotka molemmat ovat voittaneet mestaruuden kolmesti. Eniten mitaleja on Saksalla 8 mitalilla. Tähän on luettu entisen Saksan liittotasavalla, eli Länsi-Saksan voittamat mitalit vuosina 1972, 1980 sekä 1988.

VuosiMestariIsäntämaa
1960NeuvostoliittoRanska
1964EspanjaEspanja
1968ItaliaItalia
1972Saksan liittotasavaltaBelgia
1976TsekkoslovakiaJugoslavia
1980Saksan liittotasavaltaItalia
1984RanskaRanska
1988AlankomaatSaksan liittotasavalta
1992TanskaRuotsi
1996SaksaEnglanti
2000RanskaAlankomaat/Belgia
2004KreikkaPortugali
2008EspanjaItävalta/Sveitsi
2012EspanjaPuola/Ukraina
2016PortugaliRanska

Usein kysytyt kysymykset / FAQ

1. Missä ja milloin pelataan jalkapallon EM-kisat?

Jalkapallon EM-kisat järjestetään seuraavan kerran Saksassa 14.6.-14.7.2024.

2. Pelaako Suomi jalkapallon EM-kisoissa?

Huuhkajat ei edennyt mukaan maaliskuun 2024 jatkokarsinnoista.

3. Mistä näkee jalkapallon EM-kisat?

EM-kisojen televisiointioikeudet on Suomessa Ylellä, joka näyttää kaikki EM-pelit.

4. Miten lyödä vetoa EM-kisoista?

Vedonlyöntisivustot tarjoavat valtavan määrän kohteita arvoturnauksiin, kuten EM-kisoihin. Tarjolla on myös rahanarvoisia etuja ja bonuksia. Kannattaa valita useampiakin laadukkaita sivustoja ja hyödyntää edut ja parhaat kertoimet.

Uusimmat vihjeet - Jalkapallo

Kohteen alkamisajankohta: 19.4.2024 klo 18.00