HIFK naarasi ison kalan Pelicansista

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Antti
  • 04/05/2017
Jaa tämä...

Juhani Tyrväinen siirtyy Helsinkiin

Ilta-Sanomien mukaan Pelicans-hyökkääjä Juhani Tyrväinen pelaa ensi kaudella HIFK:n riveissä. Tyrväinen on ollut Pelicansin kantavia voimia, joten menetys on lahtelaisille todella iso. Tällä kaudella hyökkääjä iski runkosarjassa tehot 14+29=43. Tyrväinen joutui päättämään kautensa jo Pelicansin ensimmäisessä pudotuspeliottelussa, kun hän sai kiekon kasvoihinsa.

Tyrväinen on HIFK:n näköinen pelaaja, joten voimme hyvällä syyllä todeta, että kyseessä on erittäin kova hankinta. Monipuolinen pelimies on nähty SM-liigassa aiemmin myös Jokereiden paidassa.

Mikäli Ilta-Sanomiin on uskomista, ei Tyrväinen tule olemaan ainoa ison luokan menetys Pelicansille, sillä myös Vili Sopanen on vaihtamassa maisemaa. HIFK on ollut myös Sopasen kintereillä, mutta nähtäväksi jää, minne hyökkääjä suuntaa seuraavaksi.

Tyrväisen ja Sopasen lähdön myötä Pelicansilla on ensi kaudeksi paikattavaa nimenomaan joukkueen kärkiosastolla. Lahdessa päästään jo suunnittelemaan rauhassa tulevan kauden joukkuetta, sillä kausi päättyi tylysti KalPan käsittelyssä. HIFK taistelee puolestaan finaalipaikasta, mutta alku ei ollut lupaava, kun Tappara nappasi välierien avauskampailussa 2-0-voiton helsinkiläisistä.

Liigan välierät jatkuvat tänään KalPan ja JYPin välisellä ottelulla! Kumpi vie Järvi-Suomen derbyn? Tästä Veikkaussivujen ennakko KalPa-JYP -matsiin.

Katso parhaat kertoimet MM-kisoihin Nordicbetiltä>>

Lue myös:
VIDEO: Suomalaistähdet lukevat twiittejä itsestään
VIDEO: Wildin suomalaiset yhdessä – Heti huikea maali