HJK:lle kova paluumuuttaja Venäjältä!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • Kuva: AFP
  • 29/07/2015
Jaa tämä...

Helsinkiläisseura HJK saa joukkueeseensa mieluisan paluumuuttajan.

HJK on tehnyt Juhani Ojalan kanssa loppukauden mittaisen lainasopimuksen. Puolustaja palaa kotimaahan Venäjän pääsarjasta. Ojala on edustanut helsinkiläisseuraa jo nuoruusvuosinaan.

26-vuotias puolustaja pelasi viimeksi Venäjän pääsarjassa FK Terek Groznyin joukkueessa.

Ojala nähdään ensimmäisen kerran HJK:n pelipaidassa Liverpoolia vastaan Olympiastadionilla. Kansainvälinen harjoitusottelu pelataan elokuun 1. päivä. Valitettavasti ottelun katsojamäärä ei ole lainkaan samanlainen verrattuna viime alkusyksyn harjoitusotteluun HJK:n ja Espanjan La Ligassa pelaavan Barcelonan välillä.

Kilpailullisissa otteluissa Ojala saa pelata Suomen siirtoikkunan auettua, mikä tarkoittaa käytännössä päivämäärän 6.8. jälkeen.

Ojala voittanut HJK:ssa useita Suomen mestaruuksia

Kausina 2009–2011 Ojala voitti HJK:n mukana kolme Suomen mestaruutta. Näistä viimeisimmän jälkeen hän siirtyi Sveitsin pääsarjaan ja BSC Young Boysin riveihin. Sveitsissä Ojala pääsi pelaamaan esimerkiksi Eurooppa liigan lohkovaihetta.

Venäjän pääsarjassa Ojala on pelannut kaudesta 2013 asti. Suomalainen on pelannut nimenomaan Terek Groznyin joukkueessa. Hän on myös tuttu kasvo Suomen maajoukkueesta. Ensiesiintyminen Huuhkajissa oli vuonna 2011, minkä jälkeen Ojala on kuulunut maajoukkueen vakikalustoon.

– Olen todella iloinen sopimuksesta ja kiitollinen HJK:lle tästä mahdollisuudesta. Olen kuntoutumassa pahasta polvivammasta ja nyt viimein pääsemässä pelikuntoon. HJK on minulle lähinnä sydäntä ja olen täällä kuin kotonani, Ojala kertoi.

HJK:lla edessään kauden tärkein ottelu

HJK pelaa keskiviikko-iltana kotiottelun kazakstanilaista FC Astanaa vastaan. Kyseessä on Mestarien liigan kolmannen karsintakierroksen ensimmäinen osaottelu. Otteluparissahan on isot panokset, sillä voittaja etenee Mestarien liigan playoff-kierrokselle ja pääsee vähintään Eurooppa liigan lohkovaiheeseen.

FC Astana joutuu tulemaan avausottelussa toimeen ilman keskikenttäpelaajaa Roger Cañasasta, joka kärsii pelikiellosta. Kyseessä on erittäin iso takaisku. Lisäksi vierasjoukkueen ykkösmaalivahti Nenad Erić on puolestaan kärsinyt pienistä loukkaantumisista

HJK:n ja FC Astanan välinen kamppailu käynnistyy kello 19.00.

Peliyhtiö Unibet seuraa tarkasti Mestarien liigan karsintojen etenemistä.

Lähde: HJK

Lue myös:
Video: Meksikon päävalmentajalle potkut kahakan päätteeksi!
HJK – Liverpool peli pelataan puolityhjän katsomon edessä!

jvg nights