SM-liigaseuralle tukku pelaajasopimuksia

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • 01/03/2016
Jaa tämä...

Jyväskyläläisseura on solminut useita sopimuksia.

Jääkiekkoseura JYP on solminut useita jatkosopimuksia pelaajiensa kanssa. Valtteri Hotakainen, Topi Nättinen ja Jaakko Jokinen pelaavat Jyväskylässä myös kahdella seuraavalla kaudella. JYP on sopinut Nättisen kanssa, että hän voi halutessaan pelata sopimuksen ensimmäisen kauden lainapelaajana jossakin toisessa SM-liigan joukkueessa.

JYP on tehnyt lisäksi sopimukset puolustajien Joona Ervingin ja Alex Lindroosin kanssa. Sopimukset ovat muotoa 2+1 vuotta. Puolustajakaksikko on tullut mukaan jyväskyläläiseen jääkiekkoon A-juniorivaiheessa. He ovat pelanneet yhdessä JYP-Akatemian vahvuudessa. Erving on ehtinyt pelaamaan myös SM-liigan otteluitakin.

– Pidemmän kehityskaaren pelaajat Hotakainen ja Jokinen ovat pelanneet tänä talvena uransa parasta kiekkoa. Nuorten maailmanmestari Topi Nättinen aloitti pelit miesten tasolla JYP-Akatemiassa jo 17-vuotiaana ja hänellä on tällä hetkellä vyöllään jo yli 200 ottelun kokemus miesten peleistä. Meillä onkin kovat odotukset Topin pelaajaurasta, urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari kertoi.

– Joona Erving on vauhdikas ja sitkeä kiekollinen puolustaja. Pelaamisen lisäksi hän on erittäin tavoitteellinen yliopisto-opinnoissaan. Asepalvelusta Tikkakoskella suorittava Alex Lindroos on kookas puolustava puolustaja hyvällä luistelupohjalla, hän jatkoi.

SM-liigassa pelataan tänään kolme ottelua. Veikkaussivut tarjoaa erinomaisen vihjeen KooKoon ja Lukon väliseen kamppailuun.

JYP pelaa seuraavan kerran keskiviikkona. Tuolloin punamustavalkoinen matkustaa Pelicansin vieraaksi.

Peliyhtiö Nordicbet tarjoaa jääkiekkosarjoihin erinomaiset kertoimet ennen otteluita kuin myös livevedon puolella.

Lähde: JYPin tiedote

Lue myös:
IDEO: Älytön kiekkomaali aiheutti hullut juhlat Pohjois-Amerikassa
VIDEO: Flyers-maalivahdilta yksi kauden komeimmista torjunnoista