HPK

 Lähtökohdat kaudelle 2015-2016:

HPK on vuonna 1929 perustettu hämeenlinnalainen jääkiekkoseura. HPK:n edustusjoukkue pelaa SM-Liigassa. Hämeenlinnalaisryhmän Liigakausi 2015–2016 on seuran 28. kausi Liigassa ja 39. kausi Suomen korkeimmalla sarjatasolla. HPK voitti kaudella 2005-2006 historiansa ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan suomenmestaruuden kaadettuaan loppuottelusarjassa Ässät. Mestaruuden lisäksi HPK on saavuttanut kolme hopeaa sekä yhdeksän pronssia. HPK:n kotihalli, entinen Rinkelimäen halli on nimetty Ritari-areenaksi.

Parhaat sivustot Liiga-betseihin

  • no
  • Peliyhtiö
  • Nappi
  • Luokitus bonus

 

Valmennus:

Pasi Arvonen jatkaa tälläkin kaudella HPK:n päävalmentajana. Hän valmensi myös viime kaudella hämeenlinnalaisryhmää. Arvonen pelasi pelaajaurallaan keskushyökkääjänä HPK:ssa A-nuoriin saakka. Arvonen valittiin HPK:n päävalmentajaksi vuonna 2010, kun Oranssimustat purkivat sopimuksen Kai Raution kanssa. Hänen sopimusta jatkettiin joulukuussa 2014 niin, että nykyinen sopimus kattaa kauden 2015-2016 ja lisäksi sopimuksessa on optio kaudesta 2016-2017. Arvoselle kuluva kausi HPK:n organisaatiossa on kaiken kaikkiaan seitsemäs.

Viime kausi:

HPK jäi viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle. Sijoitus kymmenen parhaan joukkoon ei jäänyt kauaksi, sillä hämeenlinnalaiset jäivät ensimmäiseksi joukkueeksi, joka joutui jäämään pudotuspeleistä sivuun. Runkosarjassa HPK nappasi varsinaisella peliajalla vain 15 suoraa kolmen pisteen arvoista voittoa. Samallahan hämeenlinnalaisille tehtiin 165 maalia. Enemmän maaleja tehtiin vain Pelicansille, TPS:lle, joka oli viime kauden suurin epäonnistuja, ja Sportille.

Pelaajat:

HPK:n maalinsuulla on tapahtunut iso muutos. Hämeenlinnalaisten ykkösmaalivahtina jatkossa toimii Jere Myllyniemi. Hän on suomalaisille jääkiekon ystäville tuttu pelaaja muun muuassa SaiPasta ja Pelicansista. Myllyniemen ongelma on se, että hän on erittäin epätasainen ja ailahtelevainen maalivahti. Parhaimmillaan Myllyniemi voi lukeutua SM-liigan parhaimpien maalivahtien joukkoon, mutta epätasaisuus on vaivannut häntä pitkään. Viime kaudella Pelicansissa pelanneelle maalivahdille tukea antaa Kristian Järvinen.

HPK:n puolustus menetti viime kauden jälkeen muun muuassa Craig Schiran, Aleksi Laakson, Ossi-Petteri Grönholmin ja listaa voisi jatkaa pidemmällekin. Tämän kauden joukkueessa Joonas Lehtivuori tulee kantamaan suurta vastuuta. Myös Henrik Forsberg on nuoren puolustusosaston kokeneimpia, vaikka hänkään ei ole iällä pilattu. Nuorista puolustajista Joni Tuulola, Petteri Nikkilä ja Henri Auvinen saavat varmasti vastuuta hämeenlinnalaisten vahvuudessa.

Hyökkäyspää menetti HPK:n osalta kesällä valtavasti taitoa. Esimerkiksi Tuomas Vänttinen, Zach Hamill, Jesse Saarinen, Eero Somervuori ja Joonas Vihko eivät ole enään seuran käytettävissä. AHL-pelaaja Patrick Hollandista toivotaan monipuolista laituria. Antti Miettinen ei ole enään nuori kaveri, mutta on yhä 35-vuotiaana HPK:lle vahvistus. Riku Hahl ja Vojtech Polak tuovat leveyttä hämeenlinnalaisten hyökkäykseen yhdessä Peter LeBlancin ja Juha Koiviston kanssa.

Merkittävät siirrot:

Tulleet
Jere Myllyniemi, Joonas Lehtivuori, Riku Hahl, Patrick Holland, Antti Miettinen, Vojtech Polak, Peter LeBlanc
Menneet
Juuse Saros, Craig Schira, Marek Viedensky, Tuomas Vänttinen, Zach Hamill, Jesse Saarinen, Eero Somervuori, Joonas Vihko

Katso heitä:

Jere Myllyniemellä on täytettävänään suureet saappaat. Juuse Saroksen lähtö on niin suuri takaisku, että Myllyniemen on onnistuttava pelaamaan ennen kaikkea tasaisesti. Kokeneista pelaajista Riku Hahl ja Antti Miettinen luovat selkärankaa Pasi Arvosen miehistön hyökkäykseen. Ulkomaalaishankinnoista Vojtech Polak on tuttu pelaaja Ilveksestä, mutta Peter LeBlancista tietoa ja kokemusta on huomattavasti vähemmän. Viime kausihan hänellä kului Ruotsin Allsvenskanissa Röglen paidassa.

Plussat:

Pasi Arvonen jatkaa edelleen HPK:n päävalmentajana. Seurassa tehdään asioita pitkällä tähtäimellä, mikä on erittäin positiivinen asia. Koska Arvonen on valmentanut jo useita vuosia Hämeenlinnassa, hän on saanut varmasti paljon osallistua pelaajien valitsemiseen. Nuorien pelaajien kohdalla on hyvin epävarmaa, että minkälaisia rooleja ja vastuuta he pystyvät ottamaan, mutta HPK:ssa tilanne on samanlainen verrattuna esimerkiksi Ilvekseen – molemmat seurat antavat nuorille runsaasti vastuuta.

Miinukset:

HPK on muuttunut joukkueena todella paljon. Viime kauden päätteeksi Hämeenlinnasta lähti niin paljon taitoa ja osaamista, että miten hyvin rajallisella taloustilanteella pystytään tuomaan kaukaloon hyvin kilpailukykyinen joukkue? Etenkään HPK:n puolustusosasto ei häikäise. Seurasta lähti peräti kuusi puolustajaa, ja nimenomaan heistä moni oli aidosti hämeenlinnalaisille merkittävässä roolissa. Juuse Saroksen lähtö on tietenkin jo täysin oma lukunsa.

Ennakkoasetelma 2015-2016 sijoitukselle:

HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen on kertonut, että menetykset ovat olleet rajuja, mutta tällä kerralla Hämeenlinnassa on innokas ja luisteluvoimainen joukkue. HPK:llakin talous on ollut niin tiukoilla, että joukkueessa on paljon erittäin nuoria pelaajia. HPK on materiaaliltaan alempaa keskikastia. Sijoitukset sijojen kahdeksan ja yhdentoista välillä ovat hyvin realistisia. HPK on kokenut yksinkertaisesti niin suuria menetyksiä, että sijoitukset kuuden joukkoon eivät ole kaikista realistisimpia.

Kertoimet:

HPK:lle tarjotaan Suomen mestaruudesta kerrointa 41,00. Sijoituksesta kolmen parhaan joukkoon tarjotaan puolestaan kerrointa 11,00. Mikäli haluaa pelata HPK:n kärkipaikkaa ilman pudotuspelejä, Unibet tarjoaa kyseiseen kohteeseen hämeenlinnalaisten kertoimeksi 61,00. HPK:ta on myös mahdollista veikata keskinäisessä välienselvittelyssä Ilvestä vastaan. Hämeenlinnalaisten kerroin tamperelaisia vastaan on 1,85. HPK:n selviytyminen pudotuspeleihin vaatii vahvan suorituksen.