Hurja Sveitsi edelleen voittamaton - nyt kaatui Norja!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 12/05/2013
Jaa tämä...

Sveitsi jatkaa MM-urakkaansa ilman tappioita myös äitienpäivän jälkeen. Norjalle tappio merkitsi valtavien panosten kasaantumista tiistain päätösotteluun. 

 

Sveitsin voittokulku jääkiekon MM-kilpailuissa jatkuu edelleen. Tällä kertaa alppimaan käsittelyssä kaatui Norja lukemin 3-1. Norjalla oli mahdollisuus voitolla varmistaa puolivälieräpaikkansa ja siten Tshekin tippuminen.

Sveitsi karkasi jo avauserässä kahden maalin johtoon. Maalintekijöinä kunnostautuivat Simon Moser ja Roman Josi

Toisessa edettiin ilman maaleja aivan loppuminuutille saakka. Patrick Von Gunten lisäsi tuolloin jo helpottavasti Sveitsin johdoksi kolme maalia. Päätöserän alussa Ole-Kristian Tollefsen tulitti Norjalle tärkeän kavennuksen. 

Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan rutinoituneet sveitsiläiset kairasivat ansaitut pisteet. Norjan tappio tarkoitti sitä, että tiistaina ryhmitys taistelee puolivälieräpaikasta Tshekkiä vastaan. Ottelun voittajaa odottaa jatkopaikka, tappiolla kisaurakka taas saa päätöksensä. 

 

Äitienpäivän kamppailuiden tuloksia:

USA – Saksa: 3-0 (2-0, 0-0, 1-0)

Kanada – Tshekki: 2-1 (1-1, 0-0, 1-0)

Slovakia – Venäjä: 1-3 (0-0, 1-2, 0-1)

Norja – Sveitsi: 1-3 (0-2, 0-1, 1-0)

 

Lue myös:

Leijonien väliarvio: Mihin Granlund sijoitetaan?

Sedinin veljekset saapuivat Tukholmaan!

Tshekin puolivälierätoiveet hengityskoneeseen – USA voitti Saksan

Venäjän supertähdet heräsivät – Slovakia pinteessä

 

Tilastot:

Alkulohkojen tilanne: