KSML: JYP saamassa paluumuuttajia

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • 10/01/2016
Jaa tämä...

Punamustavalkoinen on vahvistumassa kahdella kovalla nimellä.

JYP on saamassa kaksi kovaa paluumuuttajaa, sillä tällä hetkellä Sveitsin liigassa pelaava Juha-Pekka Hytönen palaa ensi kaudeksi jyväskyläläisten vahvuuteen. Osapuolet eivät ole vielä kuitenkaan asiaa vahvistaneet.

– Ei meillä ainakaan sopimusta ole. 30.4. loppuu tänne Sveitsiin sopimus, siitä eteenpäin ei ole vielä tietoa. Ei tässä uskalla vielä sanoa mitään, ettei tule sanottua tai luvattua mihinkään suuntaan liikoja, Hytönen kommentoi.

– Meillä taas on hyvin yksiselitteinen linja, että JYP ei kommentoi huhuja eikä spekulaatioita, JYPin toimitusjohtaja Kari Tyni kertoi.

Hytönen on haluttu nimi, sillä häntä on viety myös ensi kaudella SM-liigassa pelaavan Jukurien kokoonpanoon. Risto Dufva valmentaa ensi kaudella sarjanousijaa, ja Dufva on taas tuttu mies Hytöselle. Kuitenkin hutut Mikkeliin siirtymisestä ovat Hytösen mukaan turhia.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että JYP on mulle ainoa seura Suomessa, eikä se siitä ole mihinkään muuttunut. Mutta eihän se tietysti aina ole pelkästään minusta kiinni.

Hytösen lisäksi Ossi Louhivaara on tekemässä paluuta Keski-Suomeen. Hänen paluussa ei pitäisi olla epäselvää, sillä hän pelaa HC Lausannessa kaksi kautta, mikä oli myös odotettua. JYPin kanssa Louhivaaralla on sopimus peräti vuoteen 2021 asti.

Kaudella 2014–2015 Louhivaara voitti HC Lausannen sisäisen maalipörssin ja jakoi sisäisen pistepörssin voiton Harri Pesosen kanssa tehoilla 14+15=29. Louhivaara voitti myös Lausannen sisäisen tehotilaston lukemalla +8.

– Odotellaan Opaa takaisin, JYPin toimitusjohtaja Kari Tyni vahvisti.

JYP pelaa seuraavan kerran ensi keskiviikkona. Tuolloin Jyväskylään vieraaksi saapuu Ässät.

Peliyhtiö ComeOn on vahvasti mukana eri jääkiekkosarjoissa tarjoten markkinoiden parhaimpia kertoimia ennen otteluita kuin myös livevedonkin puolella.

Lähde: Keskisuomalainen

Lue myös:
VIDEO: Suomalaiskomeetta mukaan NHL:n tähdistöpeliin
Ville Pokka hurjassa iskussa AHL-jäillä