VIDEO: Joachim Löw jatkaa Saksan peräsimessä

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • Kuva: AFP
  • 12/07/2016
Jaa tämä...

Tuttu mies jatkaa Saksan päävalmentajana.

Saksan jalkapallomaajoukkuetta vuodesta 2006 valmentanut Joachim Löw jatkaa maan päävalmentajana jatkossakin. Hän toimii ainakin vuoden 2018 MM-kisoihin asti. Saksan jalkapalloliitto tiedotti asiasta tänään.

Löwillä oli jo voimassa oleva sopimus vuoteen 2018, mutta miehen jatko Saksan päävalmentajana ei ollut varmaa. Liiton puheenjohtaja ja Löw kävivät lopulta keskustelun, jossa päätettiin, että sopimuksesta aiotaan pitää edelleen kiinni.

Löw on ollut Saksan päävalmentajana todella menestyvä. Mies on vienyt Saksan vähintään välieriin jokaisessa arvoturnauksessaan. Lisäksi hän puolustaa kahden vuoden kuluttua käytävissä Venäjän MM-kisoissa maailmanmestaruutta vuodelta 2014.

Saksan urakka päättyi EM-kisoissa tappioon semifinaalissa Ranskaa vastaan. Tappiosta huolimatta Saksa pelasi hyvän ottelun ja pelillisesti heillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet jopa voiton nappaamiseen.

 

Jalkapallon ystäville huippufutista tarjotaan heti tänään, kun Mestarien liigassa SJK matkustaa Valko-Venäjän suurseuran BATE Borisovin vieraaksi. Kyseessä on otteluparin ensimmäinen kohtaaminen.

Peliyhtiö Unibet on vahvasti mukana jalkapalloturnausten tapahtumissa. Sivuston kautta on mahdollista lyödä vetoa jalkapallosarjojen otteluista ja hankkia erinomaisen talletusbonuksen.

Lähde: Yle Urheilu

Lue myös:
Dimitri Payet ei liikahda pois West Hamista pikkurahalla
VIDEO: Cristiano Ronaldo sivussa noin kuukauden