KL: Jokereiden ensimmäinen KHL-kausi tuotti jättitappiot

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • 17/04/2016
Jaa tämä...

Helsinkiläisten urakka uudessa sarjassa on ollut taloudellisesti vaikeaa.

Helsingin Jokerit pelasi päättyneellä jääkiekon KHL-kaudella toisen kerran uudessa sarjassa, mutta taloudellisesti Venäjän sarjaan siirtyminen on ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista.

Kauppalehti kertoo tänään julkaistussa artikkelissa, että urheilullisesti kausi oli hyvä, sillä joukkue sijoittui sarjassa kuudenneksi, mutta taloudellisesti kausi oli kuitenkin katastrofi. Jokerit Hockey Club Oy kirjasi kaudesta 13,4 miljoonan euron tappiot.

Jokereiden ensimmäisen KHL-kauden liikevaihto oli vain reippaat 11 miljoonaa euroa. Edellämainittu lukema on pieni, sillä SM-liigassa Jokereiden liikevaihto oli kaudella 2010-2011 reilu 10 miljoonaa euroa.

Jokereiden kulut ovat sen sijaan valtavat. Toimintakuluja kertyi pelikaudelta yli 23,1 miljoonaa euroa, eli kulut olivat kaksinkertaisesti suhteessa tuottoihin. Palkkakulut olivat suurimpina yksittäisinä erinä, joita kertyi 12,6 miljoonaa euroa.

Venäjälle asetetut talouspakotteet ovat vaikeuttaneet Jokereiden pääomittamista ja lisäksi talouspakotteet vaikeuttivat myös yritysyhteistyötä kuin myös sponsorituottojen saamista.

Harry Harkimo on Jokerit Hockey Club Oy:n pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Loput yhtiöstä eli vähemmistön omistaa Arena Events Oy, joka omistaa myös Hartwall-areenan. Määräysvaltaa siellä käyttää Roman Rotenberg.

Toimintakertomuksen mukaan myös päättyneen kauden aikana nostetut lainat on konvertoitu pääomalainaksi, jolla tarkoituksena on tappioiden kattaminen. Jokereiden tappiot kuluneelta pelikaudelta tulevat mahdollisesti olemaan edelliskauden tasoiset.

KHL:ssä finaalisarja jatkuu jälleen tänään Magnitogorskin ja TsSKA Moskovan välisellä kamppailulla.

Peliyhtiö Bet365 on jääkiekkovedonlyöntiin erinomainen valinta. Sivuston kautta on mahdollista lyödä vetoa eri jääkiekkosarjoista ja hankkia loistavan talletusbonuksen.

Lähde: Kauppalehti

Lue myös:
VIDEO: Flyers-maalivahdilta Stanley Cup Playoffien onnettomin hörppy
VIDEO: Saravon Pekka ja vuoden 2016 kesähitti!