VIDEO: Blues-maalivahdin kausi jatkuu - siirto Turkuun

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • 11/03/2016
Jaa tämä...

Mestisseura vahvistuu nuorten maailmanmestarilla.

Mestiksessä pelaava TUTO on hankkinut maalille Kaapo Kähkösen, joka on pelannut tällä kaudella kaudella SM-liigaa Bluesissa.

Loppukaudeksi Turkuun siirtyvä nuorten maailmanmestari päätti eilen urakkansa SM-liigassa, sillä Blues ei selviytynyt mukaan pudotuspeleihin. Ei ole itseasiassa ensimmäinen kerta, kun Kähkönen pukee päälleen TUTOn pelipaidan, sillä hän pelasi Turussa myös viime kaudella.

– Erittäin iso kiitos Bluesille, että siirto onnistui. Omalta osaltamme Kaapolle on ollut ovi auki koko ajan, ja nyt, kun Kähkönen vapautuu loppukauden osalta, otamme hänet avosylin vastaan, kertoi TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola turkulaisryhmän tiedotteessa.

Kähkönen on luonnollisesti iloinen, että kausi pääsee vielä jatkumaan.

– Meillä on hyvä mahdollisuus mennä pitkälle ja sen takia halusin tulla tänne. Tämä on hienoa, kun pääsee playoffeihin mukaan. Olin tosi innoissani alusta asti, kun sain kuulla, että tämä on mahdollista, hän totesi.

Mestiksen runkosarjaa on vielä kaksi kierrosta jäljellä. TUTO löytyy sarjataulukosta seitsemänneltä sijalta.

 

SM-liigan pudotuspelit alkavat huomenna kahdella ottelulla. Kuopiossa yhteen iskevät KalPa ja Pelicans, kun taas Turussa vastakkain asettuvat TPS ja Sport.

Peliyhtiö Unibet on jääkiekkovedonlyöntiin erinomainen valinta. Sivuston kautta on mahdollista lyödä vetoa eri jääkiekkosarjoista ja hankkia loistavan talletusbonuksen.

Lue myös:
Joonas Korpisalo komennettiin farmiin
Dopingkäryt jatkuvat – NHL-puolustajalle pelikieltoa