Kevin Andersson - Mikhail Youzhny | Tennis 6.8.2012

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 05/08/2012
Jaa tämä...

Onko Anderssonista yllättämään Youzhnya?

Kevin Andersson – Mikhail Youzhny, merkki 2, kerroin 

ATP-tennistä Torontosta, ensimmäisen kierroksen ottelussa Etelä-Afrikan Kevin Andersson saa vastaansa Venäjän Mikhail Youzhnyn. Turnaus tulee olemaan kovatasoinen. Mikhail Youzhny lähtee tietenkin melkeinpä selkeänä suosikkina ensimmäiseen otteluun. Venäläinen hävisi ensimmäisellä kierroksella Lontoossa, mutta vastassa oleva Andersson on kaksikosta ilman muuta heikompi. Andersson omaa hyvän syötön, mutta siihen se sitten jäikin. Jos ykkössyöttö ei Anderssonilla toimi, Youzhny tulee ottamaan voiton helposti.

Youzhnyn tasosta kertonee jotain se, että esimerkiksi Wimbledonissa venäläinen selviytyi toiselle viikolle. Viidennessä kamppailussa Youzhny hävisi lopulta Sveitsin Roger Federerille, mutta ei Youzhny huonosti pelannut. Täytyy lisäksi muistaa, että Youzhny on saanut levätä mukavasti, kun taas Andersson ei ollenkaan. Andersson pelasi juuri edellisessä turnauksessa Washingtonissa, jossa hävisi suoraan kahdessa erässä Yhdysvaltojen Sam Querreytä vastaan! Youzhny omaa loistavan rystyn ja on vahvoilla nytkin.

Veikkaussivut | Tuomas