Kouvolassa SM-liigakiekkoa 25 vuoden tauon jälkeen!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • 12/09/2015
Jaa tämä...

Kouvolalaisille tiedossa on huikea kiekkoilta.

Syyskuun toinen perjantai avasi jääkiekon SM-liigan seitsemän ottelun mittaisella kierroksella. Suomen korkeimmalla sarjatasolla jatketaan heti tänään uudella seitsemän kamppailun kattauksella. Suurin mielenkiinto kohdistuu Kouvolaan, jossa yhteen iskevät KooKoo ja SaiPa.

Jo heti artikkelin alussa on syytä muistuttaa, että ottelu nähdään Nelonen Pron lisäksi Nelosen vapaasti katsottavalla kanavalla. Lähetys käynnistyy kello 16.00 ja itse kamppailu tuntia myöhemmin.

KooKoo aloitti perjantaina urakkansa SM-liigassa vieraspelillä SaiPaa vastaan. Ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen kotijoukkueen voittoon voittolaukauskilpailun päätteeksi lukemin 4-3.

KooKoo johti Lappeenrannassa parhaimmillaan kahdella maalilla, kiitos etenkin loistavan ylivoimapelaamisen, mutta lopulta voittomaalikilpailussa tullut tappio tarkoitti sitä, että kotiin oli viemisiä yhden pisteen edestä. Rankkarikilpailussa David McIntyre ampui kiekon ranteella ohi 39 kertaa torjuneen Juha Järvenpään.

KooKoo-kapteenin luottamuus omiin sataprosenttista

KooKoon kapteeni Ari Vallin luottaa omiinsa, kun kouvolalaisseura ja SaiPa kohtaavat lyhyen ajan sisään toistamiseen. KooKooseen hankittu kokenut puolustaja lupaa kovan lupauksen nnen lauantai-illan koitosta.

– Kiitos faneille, aivan mahtava perjantai-ilta Lappeenrannassa! Lauantaina samanlainen meininki, jopa pikkusen enemmän, niin me otamme ne kolme pistettä, Vallin lupaa KooKoo verkkosivuilla.

Loppuunmyydyn Kisapuiston jäähallin tunnelma oli huikea: Molempien joukkueiden kannatusjoukot pitivät meiningin korkealla.

– Ensimmäiseksi pitää sanoa kiitos katsomolle. Molempien fanit pitivät huikeaa meininkiä, välillä meinasi olla vaikeuksia saada ääntä pelaajille kuuluviin, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila jutteli.

– Tämä lupaa hyvää. Pelaamme totta kai voitoista ja pisteistä, mutta toinen iso asia on se, että meidän pitää esittää jotain sellaista, mitä ihmiset haluavat tulla paikanpäälle.

KooKoo-kannattajien ohella myös SM-liigaan noussun tehnyt seura joukkue sai kehuja. Pistetili on jo avattu, eikä ensimmäinen voittokaan kaukana ollut.

– Olen tosi tyytyväinen oman joukkueen peliin. Pelasimme tosi hyvän pelin tänään; olimme sitkeitä ja pysyimme hyvin ennalta rakennetussa pelisuunnitelmassa. Onnistuimme tekemään kotijoukkueelle nihkeän ja tiukan illan, Mattila tuumi.

– Olimme sillassa, mutta näytimme henkistä voimaa nousemalla kolmannessa erässä. Tyytyväinen täytyy olla kahteen pisteeseen, ne olivat tiukassa. Vastassa oli kurinalainen ja työteliäs KooKoo, kertoi puolestaan SaiPan valmentaja Pekka Tirkkonen.

Lauantaina KooKoon ja SaiPan välisen ottelun lisäksi HIFK isännöi Lukkoa, Ilves kohtaa Sportin, Ässät matkustaa JYPin vieraaksi ja Lahdessa yhteen iskevät Pelicans ja HPK. Turussa pelataan TPS:n kauden ensimmäinen ottelu. Vastustajaksi saapuu tällä kerralla HPK. Lisäksi Oulussa Kärpät ja KalPa taistelevat paremmuudestaan.

Peliyhtiö Nordicbet on CHL:n virallinen yhteistyökumppani. Sivustolta löytyy markkinoiden kattavin valikoima veikkauskohteita sekä vedonlyönnissä että livevedossa. Voit myös seurata suosikkijoukkuettasi livenä mobiililaitteella tai tietokoneella. Jos lyöt vetoa CHL.stä vähintään 10 eurolla, saat 10 euron ilmaisvedon haluamaasi jääkiekko-otteluun.

Lue myös:
Devils-hyökkääjä joutuu päättämään kiekkouransa!
Kenestä Liigakauden maalikuningas?