Kouvot - Namika Lahti 6.10.2012 | Korisliiga

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 05/10/2012
Jaa tämä...

Korisliigassa mielenkiintoinen paikalliskamppailu!

Kouvot – Namika Lahti, merkki 2, kerroin 

Betsafen kertoimet otteluun 1,43 | 2,60 

Korisliigaa, Kouvolassa kohtaavat Kouvot sekä Namika Lahti. Kyseessä on oikeastaan lähes paikalliskamppailu. Lähtökohdat kamppailuun ovat melko tasaiset. Kouvot hävisi ensimmäisessä kamppailussa murskalukemin KTP:n vieraana Kotkassa. Kouvojen esitys oli heikko, mutta kotona esitys tulee olemaan varmasti kuitenkin jo paljon parempi. Toki onhan selvää, että Kotkan reissulta onnistujia on vaikeaa lähteä etsimään nuoresta joukkueesta.

Namika Lahti puolestaan johti ensimmäisellä ottelukierroksella lähes koko ajan ottelua Kauhajokea vastaan, mutta hävisi lopulta muutaman pisteen erolla. Namika Lahdella on laadukas avausviisikko ja esimerkiksi viime kaudella Salon Vilppaassa pelannut Emmanuel Holloway on laadukas hankinta lahtelaispoppooseen. Materiaalissa joukkueiden välillä ei ole siispä mitään sen suurempaa eroa, joten Namika Lahdella on täysi mahdollisuus aiheuttaa Kouvoille ensimmäinen tappio myös kotikentällä. Paikallisotteluissa myös ennakkoasetelmat voivat muuttua lopulta ihan toisenlaisiksi. Kerroinasettelu on ilman muuta liikaa Kouvojen suuntaan ja näin ollen vierasjoukkueen kertoimet ovat hienoja valintoja peleihin.

Veikkaussivut | Tuomas