Lähde: Brassi-tähti Manchester Unitediin?

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Teemu
  • Kuva: AFP
  • 21/08/2015
Jaa tämä...

Englannin Valioliiga käynnistyi kaksi viikkoa sitten. Yksi kauden mielenkiintoisimmista seuroista on paluuta huipulle tekevä Mancehester United. Seura onkin hassannut tänä vuonna siirtoikkunan aikana paljon rahaa ja tavoitellut lähestulkoon jokaista maailman huippu pelaajaa riveihinsä. Nyt siirtohuhuissa seuraan viedään ehkä yhtä koko jalkapallon suurimmista nimistä.

Istukaa alas ja ottakaa penkeistänne tukevasti kiinni. Kaikki tietävän britti-tablodin The Sunin tietojen mukaan Manchester United neuvottelee tällä hetkellä Barcelonan kanssa Neymarin siirrosta Valioliigaan. Lehden tietojen mukaan Manchester pomo Ed Woodward ei ollut koskaan edes kiinnostunut juuri Chelseaan siirtyneen Pedron hankinnasta, vaan hän oli keskustelemassa nimenomaan Neymarin siirrosta ManU-paitaan vieraillessaan Barcelonassa aiemmin kesällä.

Lehden väitteitä tukee heidän mukaansa tieto siitä, että Manchester on seurannut Barcelonaa jo pidemmän aikaan ja istunut heidän kanssaan samassa pöydässä erinäisissä keskusteluissa, joiden syytä ei ole kerrottu julkisuteen. Lisäksi ”Red Devils” manageri Louis van Gaal on vihjaillut kesänaikana useamman kerran yllättvästä hyökkääjä hankinnasta. Seurassa on myös todellinen tarve isolle nimelle, sekä pelaajalle joka pystyy sylkemään maaleja liukuhihnalta.

Mikäli hyvin hyvin epätodennäköiseltä kuulostava kauppa toteutuisi, niin siirtosumma tulisi olemaan vähintään Valioliigan ennätyssumma ellei jopa maailmanennätys. Tosin the Sunin väitteet ovat niin kovia, etteivät edes Manchester-fanit itse usko siihen, vaan antavat täyslaidallisen palautetta muu muassa Twitterissä:

 

 

 

 

Yleisurheilun MM-kisat alkavat tänään! Muista käydä katsomassa eri vedonlyöntisivujen parhaat kertoimet, ja veikkaa esimerkiksiUnibetin sivulla kuka voittaa tänä vuonna keihään heiton MM-kultaa!

Lue myös:

VIDEO: Kenet näistä UEFA valitsee Euroopan parhaaksi?

FC Interille mielenkiintoinen vahvistus saksalaisseurasta

unibet