VIDEOT: La Liga -avaus ei pettänyt - Pimenemisiä, punaisia kortteja ja upea vaparimaali!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 25/08/2014
Jaa tämä...

La Liga -avausmatsit ovat olleet kerrassaan mahtavaa viihdettä.

Espanjan La Liga käynnistyi huikealla ryminällä, kuten odottaa saattoikin. Viikonlopun aikana tahkotuissa kahdeksassa ottelussa heilahti nimittäin yhteensä peräti neljä suoraa punaista korttia. Mukaan toki mahtui myös komeita maaleja – etenkin yhden herkullisen vapariosuman muodossa.

Aloitetaan punaisten korttien katsaus Malaga-Athletico Bilbao -ottelusta, jossa kotijoukkueelle heiluteltiin punalappua peräti kahteen kertaan. Ensimmäisestä ulosajosta vastasi portugalilaispeluri Duda, jonka kasetti sekosi aivan totaalisesti täysin turhassa tilanteessa.

Punaisen kortin tuoman tönäisyn jälkeen Duda kävi vielä pukkaamassa erästä Bilbao-pelaajaa päällään. Ihan perusmenoa.

Malagan toinen punainen kortti lahjoitettiin puolestaan Vitorino Antunesille todella pahasti myöhästyneestä liukutaklauksestaan.

Malaga voitti ottelun ulosajoista huolimatta niukasti lukemin 1-0. Bilbao onnistui tasoittamaan ottelun 94. peliminuutilla, kun veskari Gorka Iraizoz nousi vapaapotkutilanteessa korkeimmalle puskien samalla pallon pömpeliin. Ottelun tuomari kuitenkin hylkäsi osuman, vaikka tilanteessa ei ollut minkäänlaista rikettä.

Tässä ottelun kaikki kohokohdat! (Antunesin punainen ajassa 1:48, hylätti tasioitusmaali ajassa 2:05)

[ Huhhuh! Tänään huippukamppailu Man City-Liverpool! Veikkaushuoneen kertoimet: 1.80 | 3.70 | 4.20. Nappaa 10€ riskitön veto tästä linkistä! ]

Sevillan ja Valencia välisessä kohtaamisessa nähtiin viikonlopun koomisin punainen kortti, kun Valencian Rodrigo De Paul ajettiin kentältä omassa La Liga -debyytissään.

Ja mikä hauskinta, kyseinen debyytti kesti vain 63 sekuntia! De Paul vaihdettiin nimittäin kentälle 66. peliminuutilla ja vain minuuttia myöhemmin suuntana oli suihkutilat tämän törkeän huitauksen seurauksena.

Sevilla vei ottelua punaisen kortin aikaan 1-0, mutta ei onnistunut pitämään johtoaan edes ylivoimalla pelatessaan. Valencia tasoitti ottelun loppuhetkillä ja pisteet menivät jakoon lukemin 1-1.

Myös suurseura Barcelona joutui taistelemaan kotiavauksessaan vajaamiehisenä pitkän pätkän, kun Javier Mascerano häädettiin kentältä juuri ennen avauspuoliajan päättymistä. Argentiinalaispeluri kaatoi Elche-pelaaja Garry Rodriguesin läpiajotilanteessa eikä tuomarilla ollut muuta vaihtoa kuin tarjoilla Barca-tähdelle punaista lappua.

Barca ei kuitenkaan hätkähtänyt vaan hoiti homman kotiin puhteesti lukemin 3-0.

[ Huhhuh! Tänään huippukamppailu Man City-Liverpool! Veikkaushuoneen kertoimet: 1.80 | 3.70 | 4.20. Nappaa 10€ riskitön veto tästä linkistä! ]

Avausviikonlopun ihanin osuma nähtiin eittämättä Eibarin ja Real Sociadadin välisessä kohtaamisessa.

Eibarin keskikenttäpelaaja Javi Lara roikotti pienestä kulmasta lähteneen vaparin pömpeliin kliinisesti takatolpan kautta. Vaikka Laralla oli tilanteessa matkassa myös ripaus onnea, oli osuma silti pirullisen kaunista katseltavaa.

Laran vaparinmoukari jäi lopulta myös ottelun ainoaksi osumaksi. Pisteet siis Eibarille.

Veikkaussivut

Twitter: @VeikkaussivutFacebook: Veikkaussivut