Leijonien väliarvio: Mihin Granlund sijoitetaan?

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 12/05/2013
Jaa tämä...

Leijonat viettävät välipäiviään kylläisinä. Peli kulkee raiteillaan pienistä puutteista huolimatta. Ryhmitys saa kuitenkin vielä uuden jäsenen, Mikael Granlundin. Mihin taituri sijoitetaan? 

 

Hyvältähän tämä näyttää. Suomen esiintyminen MM-kaukalossa nimittäin.

Leijonat pääsivät viettämään parin päivän ottelutaukoa hyvissä mietteissä. Kaksi perättäistä voittoa ja tukeva ote lohkon kärkisijoista antavat hyvät valmiudet kohti alkulohkon viimeistä Latvia-peliä kulkiessa. 

Hirmuisassa vireessä polkevan ykkösketjun vire ei tunnu hyytyvän millään keinolla. Edes Janne Pesosen poissaolo ei hyydyttänyt Petri Kontiolan johtaman orkesterin toimintaa. Kontiola alleviivaa peli pelin perään minkä takia hän on kovin Euroopassa pelaava kiekkoilija tällä hetkellä. 

Kovempi kuin kiukutteleva ruplamiljonääri Alexander Radulov

Muutoinkin Suomen tekemisestä kukoistaa tällä hetkellä ilo ja helppous. Venäjää vastaan Leijonat eivät vapisseet, vaikka punakone rynni kolmannessa erässä vauhkona päälle. Itävallan shokeeraava päätöserän aloitus ei sekään suistanut Suomea raiteiltaan. 

On totta, että kärkimiesten takana Suomi on auttamattoman kapea. Valoa tunnelin päässä on kuitenkin ollut havaittavissa. Lauri Korpikoski sai viimein ensimmäisen maalinsa ja turnauksen pirteimmän kamppailunsa Itävaltaa vastaan tahkonnut nelosketjukin taikoi kasaan onnistumisen.

Valon pilkahduksista huolimatta Suomen on kuitenkin edelleen oltava huolissaan erikoistilannepelaamisestaan. Alivoiman erikoismiehet eivät ole vielä löytäneet toivottua vääntövoimaa. Ajoittain kentällä nähdään joko liian passiivista tai aktiivista soheltamista.

Pakkopelistäkin löytyy kysymysmerkkejä. Ykkösylivoiman raikas tekeminen ei ole ongelmakohta. Kakkosylivoima sen sijaan on. Lähinnä siksi, että sitä ei ole olemassakaan. 

Materiaalin leveyteen ja kakkosylivoiman olemattomuuteen Leijonat saavat kuitenkin tiistaihin mennessä helpotuksen.

Helpotuksen nimeltä Mikael Granlund

* * * 

Ensin on lyötävä kuitenkin odotuksia alas pilvilinnoista. Granlundin ensimmäinen kausi rapakon takana on ollut haastava. Syksy sujui Houston Aerosin riveissä positiivisesti, erittäinkin positiivisesti. Pistetahti pysyi kunnossa ja Kulta-Mikke näytti sopeutuneen pieneen kaukaloon erinomaisesti.

Enne työsulun päättymistä pienet vammat olivat kuitenkin sotkeneet vireystilaa. Minnesota Wildin riveissä Granlund lyötiin vielä liian haastavaan rakoon. Joukkueen kakkossentterin tontti oli aivan liian vaikea pelipaikka kokemattomalle NHL-kiekkoilijalle. 

Taalaliigan ja AHL:n välinen hissi tuli Granlundille tutuksi. Se kävi myös raskaaksi. Keväällä pelit eivät sujuneet enää toivotulla tavalla. Erityisesti Aerosin riveissä tahkotut pudotuspelikamppailut menivät penkin alle. 

Mitään pelastajaa ei Granlundista voi siis odottaa. Tai edes toivoa. Silti mikään ei estä Granlundia olemasta Suomelle merkittävä vahvistus. 

Kakkossentterin rooli on katettu taiturin harteille.

* * * 

Jukka Jalonen on itse asiassa tällä hetkellä mitä mainioimmassa tilanteessa. Kiitos Venäjä-pelin loppukähinöiden pääsi Jalonen kokeilemaan muutoksia. Savinainen osoitti ihailtavasti sopeutumisensa ykkösketjuun. 

Savinaista ei enää kannata ykkösestä tiputtaa. Janne Pesosen uusi pelipaikkapaikka on nimittäin Bratislavan keväältä tutun miehen rinnalta. Korpikoski, Granlund ja Pesonen, kakkosketju, joka on varmasti kokeilemisen arvoinen. 

Sakari Salminen ja Jarno Koskiranta siirtyisivät siis tätä myötä kolmanteen koostumukseen, Antti Pihlströmin kera. Hienosti toimivaa neloskentällistä on turha lähteä sotkemaan, joten Ville Viitaluoman kohtaloksi tulee poppariosastolle siirtyminen. 

Toinen vaihtoehtokin toki löytyy. Jalosen joukkueessa Granlund on nimittäin pelannut lähinnä laiturina. Tämä rooli voikin hyvin olla päävalmentajan ensimmäinen ajatus. Tuolloin Salmisen osalta kisaurakka voisi saada aikaisen päätöksensä. 

Sentterin tontti olisi kuitenkin ehdottomasti järkevin. Tuolloin Suomi saisi hyökkäysosastolleen enemmän laajuutta. Granlund on kaikessa suhteessa pätevämpi offenssiivinen keskushyökkääjä kuin Koskiranta tai Viitaluoma. 

Juuri tämän osaston riittämättömyys on ajanut Leijonat tilaan, jossa sillä ei todellista kakkosketjua ole missään vaiheessa ollutkaan. 

Granlundin peluuttaminen sentterinä voisi parhaimmillaan luoda Suomelle sen tarvitseman tasapainon. Selvät kaksi tehokenttää, energinen kolmoskoostumus ja raastavaakin raastavampi telaketjuosasto. 

Mihin rooliin Granlund lopulta sijoitetaankaan ei loppuviimein ole ensiarvoista. Tärkeintä on se, että Wild-pelurin ansiosta Suomi voi mahdollisesti saada viimein kasaan toimivan kakkosylivoimaketjun. 

Granlund on siis – pelivireeseen katsomatta – Suomelle iso apu. Nuorukaisen saapuminen ei edes sotke soppaa, koska mitään täydellisen valmista, ykkösketjua lukuunottamatta, ei ole vielä ollutkaan. 

Latvia-ottelu antaa Jaloselle hyvän mahdollisuuden kokeiluun, harkittuun riskinottoon. 

Veikkaussivut | Micke Suopuro

Twitter: @MickeSuopuro