Lukko - TPS 20.9.2014 | Lukko janoaa voittoa

  • Veikkaussivujen toimitus
  • webpalcon
  • /
Jaa tämä...

Näitä joukkueita hehkutettiin ennen kauden alkua.

Vihje lyhyesti

Lukko hakee kauden avausvoittoaan TPS:n kustannuksella. Molempia joukkueita kehuttiin ennen kauden alkua, mutta kummallakin on ollut hieman käynnistymisvaikeuksia. TPS on napannut nyt kaksi peräkkäistä voittoa, mutta peli ei ole missään vaiheessa vakuuttanut. Vielä ei kannata kuitenkaan kummankaan joukkueen suhteen tehdä suuria johtopäätöksiä, sillä peli ei ole millään joukkueella vielä valmista.

[ Tarjolla on pelattava 1.72 kerroin sille, että Lukko tekee vähintään kolme maalia. Gutsille 100 € bonus tästä ]

Molemmilla joukkueilla on vielä isoja ongelmia oman pelin kanssa. Lukko haluaa kaivaa tänään ensimmäisen voiton kotiyleisönsä edessä, joten kotijoukkue tulee paineistamaan kovaa heti ottelun alusta alkaen. TPS:n puolustus on varsin nuori ja kokematon loukkaantumisten vuoksi, joten joukkue on haavoittuvainen vaikka hyökkäyspäästä löytyykin paljon huippunimiä. Kotivoitto on tänään lähellä.

Vihje: Lukko, kerroin 1.90 Unibet 

 

 

Perustelut vihjeelle

Lukko on kärsinyt kotijäällään jo kaksi tappiota ja tälle putkelle ei Raumalla todellakaan haluta jatkoa. Kauden alku on ollut tuskainen, mutta Lukon materiaalilla nousu alkaa tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin.

Illan kotijoukkueen peli on ollut todella tukkoista ja kolmeen otteluun on syntynyt ainoastaan viisi maalia. Kokoonpanosta löytyy joka tapauksessa ratkaisuvoimaa vaikka millä mitalla, joten maalihanat saattavat aueta jo tänään kotiyleisön edessä kunnolla.

Lukon on pystyttävä parantamaan joka osa-alueelle, mikäli se haluaa taistella tänään voitosta. Kokoonpano on hyvä ja kotiyleisö antaa tänään kaiken tukensa, joten kaikki avaimet voittoon on olemassa

[ Kotijoukkue tulee pelin alkuun kovaa, joten Lukko voi hyvinkin viedä ensimmäisen erän nimiinsä. Pelaa sitä NordicBetillä 50 € riskittömällä vedolla tästä. ]

TPS aloitti myös kautensa kangerrellen, mutta kahdesta viime ottelusta turkulaiset ovat napanneet voitot. Joukkueen peli ei silti ole vielä odotetulla tasolla. Hyökkäyspäästä löytyy huippunimiä, mutta maalinteko on ollut yllättävän haastavaa tähän mennessä. Suurin kysymysmerkki on tällä hetkellä kuitenkin turkulaisten puolustus, joka ei paperilla vakuuta. Joukkue hankki Arto Laatikaisen muutaman ottelun ajaksi paikkaamaan vajetta, mutta hänenkin vire on täysi arvoitus.

Lukko ei anna tänään vierasjoukkueelle mitään ilmaiseksi. Kotijoukkue tarvitsee tänään voittoa vierailijoita enemmän ja tämä tulee näkymään myös jäällä. On muistettava, että TPS on napannut voittonsa kotikentällään. Vieraissa on vaikeampaa.

Vihje: Lukko, kerroin 1.90 Unibet 

 

Veikkaussivut | Antti