Risto Dufvan korvaaja selvillä!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Antti
  • 17/09/2015
Jaa tämä...

Isot saappaat täytettävänä

Rauman Lukko tiedotti tänään, että Juha Vuori hyppää ensi kaudella raumalaisten päävalmentajaksi Liigassa. Vuori on toiminut viime kausina Lukon apuvalmentajana. Mies on nähty aiemminkin joukkueen päävalmentajana, sillä hän toimi tehtävässä pienen pätkän sen jälkeen, kun Rauli Urama sai seurasta potkut kaudella 2011-12.

Vuoren tavoitteena on ollut kokoajan napata itselleen jossain vaiheessa päävalmentajan pesti. Tuore sopimus on 2+2-vuotinen.

– Valmennus on se työ, johon olen valmistautunut vuodesta 2000 lähtien, kun sain ensimmäisen mahdollisuuden tehdä töitä jääkiekon parissa. Tämä on kovaa työtä ja tavoitteeni on puskea jokaista pelaajaa niin hyväksi kuin mahdollista. Tämä on joukkuepeliä ja jokaisen yksilön tekemisen pitää palvella joukkuetta, ensi kauden päävalmentaja kertoi seuran tiedotteessa.

Tuttu valmennusryhmä

Vuoren lisäksi Lukon valmennusryhmään tulevat kuulumaan Jesse Welling, Timo Saarikoski ja maalivahtivalmentaja Mikael Vuorio.

– Tätä työtä me lähdemme tekemään yhdessä ja siihen tarvitsemme tietoa ja osaamista sekä samanlaisen mentaliteetin ja asenteen omaksumista. Me tulemme puhumaan oppimis- ja valmistautumisprosessista, ja toimimaan niin, että pystymme tarjoamaan voittavaa jääkiekkoa ja rehellisen ilmapiirin sekä ympäristön, jossa pelaajat saavat mahdollisuuden kehittää luonnettaan ja mennä eteenpäin. Pelaajat ja peli ovat tärkeä osa ja meidän kaikkien yhteinen voittava mieli on vielä tärkeämpi, Vuori totesi.

NHL:n runkosarja käynnistyy lokakuun 7. päivä. Järjestetyksessään kyseessä on maailman kovimman kiekkoliigan kausi numero 98. Tsekkaa voittajakertoimet Veikkaushuoneelta!

Lue myös:
VIDEO: NHL.com ennakoi Suomen World Cup kokoonpanon!
Kenestä Liigakauden maalikuningas?