MM-ennakko: Ei Raantaa rakkaampaa – eihän?

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 02/05/2013
Jaa tämä...

Antti Raannalla on mahdollisuus jatkaa siitä mihin Ässien kevään päätti. Kauneimmista kaunein jääkiekkodraama on jatkumassa. Vain Jukka Jalonen voi tämän estää.

Allekirjoittaneen on heti alkuun myönnettävä, että kuultuani Pekka Rinteen kieltäytymisestä MM-kisoista, aloin välittömästi toivoa, että muitakaan NHL-vahteja ei Helsinkiin saapuisi.

Syy oli kutkuttava, nimittäin Antti Raanta.

Raannan Ässien kanssa luoma tarina haki vertaistaan. Kirkkain mahdollinen päätös SM-liigan finaalien päätteeksi kruunasi tämän kaiken. Kyseinen kertomus hullaannutti Porin. Ja osan Suomesta.

Kun mieleeni juolahti tämän tarinan mahdollinen jatkuminen, olin innosta sekaisin.

Kevään kuumimmalla liigavahdilla on mahdollisuus osoittaa elämänsä kauden aikana valtavat henkiset kykynsä myös maajoukkueessa, koko kansan silmien alla. En epäile hetkeäkään etteikö Raanta onnistuisi tehtävässään. 

Sitten kammottava todellisuus löi vasten kasvoja.

Kaikki Jukka Jalosen toiminnassa maajoukkueen peräsimessä ovat peräänkuuluttaneet kansainvälisten näyttöjen tärkeyttä. Näyttöjen, jotka on nimenomaan annettu Jalosen silmien alla.

Kisojen avauskamppailussa tolppien väliin luisteleekin Joni Ortio.

Ortio ja Atte Engren ovat murtautuneet Leijonien vakiokokoonpanoon EHT-peleissä. Molemmat ovat todistaneet kykynsä maajoukkueessa. Eikä Leijonien menestys tule maalivahteihin kaatumaan, tälläkään kertaa, se alleviivattakoon paksulla punaisella tussilla.

Mutta se tarina. On irvokas, kammottava vääryys mikäli SM-liigan arvokkaimmalta pelaajalta riistetään mahdollisuus jatkaa tehdä kiekkovuoden unohtumattomimmasta tarinasta lopullisesti legendaarinen.

Irvokkainta kaikista on se, että luukulle tai kolmosvahdiksi juuttuessaan Raanta on kärsinyt siitä, että on ollut voittavan joukkueen voittava maalivahti. Ässien tähtivahti pitäisi laskea juuri tänä keväänä siihen kategoriaan kuin Kari Lehtonen tai Rinne.  

Tällä hetkellä Suomen tasaisesta maalivahtikolmikosta juuri Raannalla ovat suurimmat mahdollisuudet nousta asemaan, jossa hän pystyy itse voittamaan Suomelle otteluita. Lyhyessä MM-turnauksessa tämä ero on suurimmillaan mitalipeleihin pääsemisen ja pääsemättömyyden välillä.

Leijonat ovat ensimmäistä kertaa aikoihin tilanteessa, jossa käytännössä yksikään pelipaikka ei ole sinetöity, Petri Kontiolaa lukuunottamatta. Tämä tarjoaa parhaimmillaan huikaisevan potentiaalin yllätyksille.

Raanta pitäisi leimata ykköseksi ilman selittelyjä. Raumalaiselle on annettava mahdollisuus, jonka hän kiistattomasti ansaitsee. Tämän jälkeen kaikki langat ovat yksin Raannan itsensä käsissä.

Jukka Jalonen, anna kertomuksen kehittyä. Anna Raannan loistaa. Tämä kylmäpää tulee jatkamaan häikäisemistä.

Bestseller nimeltä Antti Raanta ei ole saavuttanut viimeistä sivuaan, edes tämän kevään osalta. 

Veikkaussivut | Micke Suopuro 

Twitter: @MickeSuopuro