Rafael Nadal - Stanislas Wawrinka 6.11.2013 | Tennis

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 06/11/2013
Jaa tämä...

Antaako Rafael Nadal iltapäivän ottelussa mahdollisuuksia Sveitsin kakkoselle?

Rafael Nadal – Stanislas Wawrinka (+1,5 erää), merkki 1, kerroin 

Betssonin kertoimet otteluun 1,14 | 5,65 

 

 

ATP-tennistä Lontoosta, kausi päättyy vihdoin ja viimein tähän viikkoon huippupelaajienkin osalta. Kolmannen pelipäivän avaa kaksinpelien osalta kamppailu espanjalaisen Rafael Nadalin sekä Sveitsin Stanislas Wawrinkan välillä. Molemmat pelaajat voittivat ensimmäiset ottelunsa, sillä Rafael Nadal suorastaan murskasi David Ferrerin eilen suoraan kahdessa erässä ja puolestaan Stanislas Wawrinka voitti omassa kamppailussaan maanantaina Tomas Berdychin. Lähtökohtaisesti Rafael Nadalille eilinen voitto oli huikean tärkeä, sillä Rafael Nadal halusi varmasti koko maailmalle osoittaa olevansa Espanjan ykköspelaaja sekä samalla ansainnut paikkansa ATP-rankingin kärjessä. Pariisissahan Rafael Nadal hävisi välierässä David Ferrerille suoraan kahdessa erässä, joten varsinkin sen takia eilinen voitto oli Rafael Nadalille äärimmäisen merkittävä.

Rafael Nadal on tehnyt kaiken kaikkiaan uskomattoman hienon paluun takaisin ATP-kiertueelle loukkaantumisten jälkeen, vaikka kausi on muuten ollut Rafael Nadalille äärimmäisen raskas. Rafael Nadal pelasi kuitenkin eilen erittäin hyvän ottelun David Ferreriä vastaan, vaikka toisen erän lopulla Rafael Nadal menetti turhaan hetkeksi otteensa pelitapahtumista. Stanislas Wawrinka ei tule tänään suurella todennäköisyydellä Rafael Nadalia uhkaamaan, sillä Stanislas Wawrinka on ollut syksyn aikana erittäin vaisu. Esimerkiksi Baselin kotiturnaus päättyi samantien tappioon Edouard Roger-Vasselinia vastaan. Stanislas Wawrinka pystyy lyömään palloa erittäin suoraan, mutta Rafael Nadal on pelaajista vieläkin monipuolisempi eikä Rafael Nadal ole vain yhden aseen varassa kuten on Stanislas Wawrinka.

Rafael Nadal sekä Stanislas Wawrinka ovat kohdanneet monta kertaa aiemmin, esimerkiksi pelaajien viisi edellistä kohtaamista ovat kaikki menneet Rafael Nadalille niin, että Stanislas Wawrinka ei ole voittanut erääkään! Rafael Nadal sekä Stanislas Wawrinka kohtasivat viimeksi Shanghain Masters -tason turnauksessa joitain viikkoja sitten. Silloinhan Rafael Nadal voitti ottelun suoraan kahdessa erässä. Rafael Nadal jätti itsestään eilen niin hyvän kuvan, että lähtökohtaisesti Stanislas Wawrinka joutuu tänään vain katsojan rooliin. Harva uskoo siihen, että Stanislas Wawrinkalla olisi realistisia mahdollisuuksia Rafael Nadalin yllättämiseen. Todennäköisesti Rafael Nadal vie tämän kamppailun suoraan kahdessa erässä.

Veikkaussivut | Tuomas