NHL:n lakko sittenkin takana päin?

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 06/01/2013
Jaa tämä...

NHL sekä NHLPA pääsivät lopulta alustavaan sopimukseen.

Jääkiekon NHL:n faneille hyviä uutisia – NHL valmis mitä suuremmalla todennäköisyydellä alkamaan! Peräti huima 112 päivän kiista alkaa olemaan ratkaistu ja näin ollen uusi työehtosopimus ollaan saatu tehtyä. Uusi työehtosopimus on kymmenvuotinen, mutta osapuolilla on tarvittaessa mahdollisuus sen purkamiseen kahdeksan vuoden jälkeen.

Kiista ratkesi varhain sunnuntaiaamuna sovittelijan avustuksella New Yorkissa. Kokonaisuudessaan neuvottelut kestivät tällä kertaa yli 16 tuntia ja ne päättyivät aamuyöllä paikallista aikaa.

NHL alkanee 19. päivä tammikuuta. Mestari on jälleen selvillä kesäkuun alkuun mennessä. NHL ehti jo kokonaan perua yli reilut 600 runkosarjaottelua, mukaanlukien myös esimerkiksi niin Talviklassikko kuin myös Tähdistöottelun. Pahimmillaan peruutuksia olisi voinut tietenkin tulla vielä lisää, jos asiaa ei olisi saatu vieläkään ratkaistua – hyvä siis näin!

Kuten NHL-tähti, Shane Doanin mukaan voidaan todeta “Parempaa ei tässä kohdassa ollut saatavissa”. NHL-pelaajien on siispä syytä olla tyytyväisiä uuteen pelaajaehtosopimukseen. Jääkiekkofanit pääsevät siispä pian jälleen seuraamaan maailman parhainta kiekkosarjaa kaikkien kannalta erittäin kurjan kauden alun jälkeen! 

Jääkiekon SM-liigan seuroista tilanne koskettaa eniten TPS:ää sekä Kärppiä. Kyseiset joukkueet ovat ehtineet hankkimaan useita vahvistuksia NHL:n puolelta ja kolmantena seurana myös Rauman Lukko saattaa hyvin joutua ongelmiin NHL:n alkaessa. Puolestaan “voitolle” parhaiten tästä jäävät esimerkiksi SaiPa sekä Blues. Esimerkiksi juuri Lappeenrannassa ei ole ainuttakaan pelaajaa NHL:stä.

Veikkaussivut | Tuomas