Jarkko Nieminen - David Nalbandian 21.3.2013 | Tennis

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 21/03/2013
Jaa tämä...

Nieminen aloittaa urakkansa Miamissa kohtaamalla kokeneen argentiinalaisen.

Jarkko Nieminen – David Nalbandian, merkki 1, kerroin 
Jarkko Nieminen (+1,5 erää) – David Nalbandian, merkki 1, kerroin 

Nordicbetin kertoimet otteluun 2,65 | 1,45 

ATP-tennistä Miamista, ensimmäisen kierroksen ottelussa yhteen iskevät Suomen Jarkko Nieminen sekä Argentiinan David Nalbandian. Kyseessä on turnauksen toinen ottelupäivä. Heti alkuun kysymys kuuluu, että mistä tälläinen kerroinasettelu? Jarkko Nieminen pelasi edellisessä turnauksessaan Indian Wellsissä ja eteni siellä kolmannelle kierrokselle. Ehdottomasti myös Kevin Anderson olisi ollut voitettavissa, mutta tällä kertaa Niemisen vire ei ollut tarpeeksi hyvää. Puolestaan David Nalbandianilla on alla Indian Wellsistä vain kaksi ottelua. Nalbandian tippui toisella kierroksella Jerzy Janowicziä vastaan. David Nalbandianin ura alkaa olla selkeästi laskusuunnassa eikä montaa vuotta ole peliaikaa muutenkaan tiedossa. Toisekseen on ehdottomasti syytä mainitä, että Nalbandian on vasta tekemässä paluuta tenniskentille. Viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa Nalbandian piti useamman kuukauden tauon.

Jotain Nalbandianin suunnan laskusta kertoo se, että menestymiset Grand Slamissa ovat hyvin monen vuoden takaa. Eikä niitä tietenkään voida kutsua menestykseksi monen muun huippupelaajan rinnalla, onhan Nalbandianin paras suoritus Grand Slamissa eteneminen Wimbledonin finaaliin yli kymmenen vuotta sitten.

Nieminen pystyy liikkumaan erinomaisesti ja toisekseen jo ihan Niemisen rystylyönnin kanssa Nalbandian tulee olemaan ongelmissa. On aivan selvää, että nykyajan tenniksessä on pelaajalla kuin pelaajalla oltava jokin ns. ase, jolla menestyä otteluissa. Nalbandian kertoimet ovat naurettavia.

Veikkaussivut | Tuomas