Nieminen loistavassa vireessä ennen Australian Avoimia!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 09/01/2013
Jaa tämä...

Nieminen on selvittänyt tiensä Sydneyssä jo kahdeksan joukkoon.

ATP-tenniskauden ensimmäinen kohokohta, Australian Avoimet lähenevät. Kun monet pelaajat karsivat pääsystä pääsarjaan, pelataan esimerkiksi Sydneyssä lämmittelyturnaus ennen maanantaina alkavaa pääsarjaa. Jarkko Nieminen pelaa tällä viikolla Sydneyn turnauksessa ja Nieminen onkin tähän mennessä suoriutunut urakastaan upeasti! Nieminen voitti juuri viime vuonna Sydneyn turnauksen, joten Nieminen on tämän viikon puolustava mestari.

Jarkko Nieminen voitti ensimmäisellä kierroksella Saksan Björn Phaun suoraan kahdessa erässä. Nieminen nappasi voiton oikeastaan ilman minkäänlaisia ongelmia ja erinomainen valmistautuminen ensi viikkoon lähti näin käyntiin. Toisella kierroksella Niemisen piti kohdata Ranskan Gilles Simon, mutta ranskalainen joutui lopulta antamaan toiselle pelaajalle tilaisuuden Niemisen voittamiseen. Niemiselle selvisi vain muutama tunti ennen ottelun alkua, ettei Simon pysty ottelua pelaamaan. Nieminen pelasi lopulta toisen kierroksen ottelunsa Slovakian Ivo Kleciä vastaan ja tästäkin Nieminen nappasi murskavoiton. Yhteensä Björn Phau sekä Ivo Klec nappasivat suomalaista vastaan viisi peliä.

Puolivälierässä Jarkko Nieminen kohtaa Australian Bernard Tomicin. Viime syksynä Bernard Tomicin peli oli pahasti sekaisin, mutta nyt alkukaudella peli on toiminut huomattavasti paremmin. Tomic on ehtinyt voittamaan jopa Serbian Novak Djokovicin, mutta nyt kotiturnauksessa paineitakin on varmasti jälleen enemmän. 

Tomic sekä Nieminen eivät ole kohdanneet aiemmin. Kamppailu pelataan Suomen aikaa torstaina aamupäivällä. Arvioitu alkamisaika on todennäköisesti kymmenen sekä yhdentoista välillä.

Veikkaussivut | Tuomas