Tampa Bayn maalivahtiruletti aiheutti hämmennystä!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Ben
  • 07/06/2015
Jaa tämä...

KUVA: AFP

Veikkaussivujen toimitus / Teemu 7.62015

NHL Erikoisosio

Eilen yöllä pelatussa toisessa NHL:n Stanley Cup finaalissa yksittäinen erityistä huomioita saanut tilanne oli Tampa Bay Lightningin erikoinen maalivahtiruletti. Lightning valmentaja Joe Cooper vaihtoi joukkueensa maalivahtia peräti kolme kertaa ottelun kolmannen erän aikana.
Ruletti alkoi kuin Lightningin ykkösmaalivahti Ben Bishop poistui kaukalosta noin 13. minuuttia ennen loppua, ottelun teknisellä aikalisällä tilanteen ollessa 3 – 3. Bishhopin tilalle maaliin luisteli vasta 20 – vuotia venäläismaalivahti Andrei Vasilevski. Lighting teki pian Vasilevskin sisääntultua ottelun voittomaaliksi jääneen 4 – 3 osuman, ennen kuin Bishop jälleen palasi jäälle pari minuuttia myöhemmin. Bishop ei kuitenkaan pysytellyt maalinsuulla kuin 3. minuuttia, jonka jälkeen mies paineli pukuhuoneeseen, ja Vasilevski luisteli jälleen askiin. Tilanteesta tekee vielä hauskemman se, että koko ottelun voitto kirjattiin venäläistorjujan nimiin, koska hän oli jäällä voittomaalin syntyessä. Samalla mies mursi 87 vuotta vanhan taian, kun hänestä tuli ensimmäinen maalivahti sitten vuoden 1928, joka on voittanut Stanley Cup finaaliottelun vaihdosta sisään tulleena maalivahtina.

Pian ottelun jälkeen alkoivat kiivaat spekulaatiot siitä loukkaantuiko Bishop kesken ottelun. Monien eri NHL-toimittajien tarkat silmät väittävät nähneensä viitteitä Bishopin loukanneen polvensa kesken ottelun. Huhuissa on puhuttu myös Bishopin kärsineen mahavaivoista. Lightning valmentaja Joe Cooper ei ole tähän hetkeen mennessä raottanut yhtään mysteerin verhoja. Mies tokaisi pian ottelun jälkeen että “Tarvitsen vähän aikaa miettiäkseni onko minulle koskaan sattunut tällaista episodia. Vihaan olla tämmöinen kaveri, mutta en vastaa siihen (maalivahteihin) liittyviin kysymyksiin”. Myöskään Tampa Bayn pelaajat eivät ole antaneet kommenttja maalivahtirulettiin liittyen. Itse pelin aikana pelaajat olivat yhtä hämillään tilanteesta kuin yleisökin. Muun muassa joukkueen kapteeni Steven Stamkos tokaisi ottelun jälkeen seuraavanlaisesti: “Kukaan ei oikein tiennyt, mitä tapahtuu. Kuuntelimme vain kuulutuksia, että kuka meillä mahtaakaan olla maalissa”.

Lue myös:

Lightning iski takaisin!

Suomalaishyökkääjä arvostettu korkealle draftlistauksessa!