Pikkuleijonissa MM-kultaa juhlineelle hyökkääjälle NHL-sopimus! | NHL

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 07/04/2014
Jaa tämä...

Vuoden alussa maailmanmestaruuden Pikkuleijonien mukana voittanut Henri Ikonen on allekirjoittanut uransa ensimmäisen NHL-sopimuksen.

Tampa Bay Lightning on kiinnittänyt 19-vuotiaan Henri Ikosen rivistöönsä kolmen vuoden tulokassopimuksella. Lightning varasi Ikosen vuoden 2013 varaustilaisuuden kuudennella kierroksella.

Ahkerana hyökkääjänä tunnettu Ikonen on kiekkoillut kaksi viimeistä kauttaan Pohjois-Amerikan juniorisarja OHL:ssä, Kingston Frontenacsin väreissä. Kaudet ovatkin olleet kerrassaan loistavia. Ensimmäisellä sesongillaan nuorukainen takoi 51 – ja toisellaan peräti 70 tehopistettä.

SaPKo-kasvatti pelasi tammikuun nuorten MM-kisoissa kuusi ottelua tehoin 1+2. Ikonen jatkaa kauttaan nyt AHL:n puolella.

Veikkaussivut

Twitter: @Veikkaussivut