Rämö tähdistöön tappiomatsissa – Ducks ei vain suostu häviämään

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Kimmo
  • 04/05/2015
Jaa tämä...

Anaheim Ducks voitti jo kuudennen perättäisen playoff-ottelunsa ja jatkaa pudotuspeleissä ainoana tappiottomana joukkueena. Ducks vei Calgary Flamesia kotonaan puhtaasti 3-0. Flames oli aivan purjeessa pelin alkupuolikkaan ja ainoastaan Karri Rämön huippuotteet pitivät pelin tasaisena. Rämö torjui ensimmäisessä erässä peräti 19 laukausta päästäen vain yhden taakseen. Loput maalit syntyivät vasta kolmannessa erässä, viimeinen tyhjään maaliin.

Hyökkäyspäässä Calgary ei saanut mitään aikaiseksi pelin alkupuolikkaalla ja senkin jälkeen yritykset kuivuivat huonoon viimeistelyyn tai nollapelin pelanneen illan ykköstähden Fredrik Andersenin torjuntoihin. Yksi kuvaava tilasto on, että Calgaryn kärkihyökkääjät Sean Monahan, Johnny Gaudreau ja Jiri Hudler jäivät laukaisutilastossa nollille 50 minuutin ajan.

Suomalaisista Rämö valittiin ottelun kolmostähdeksi 31/33 torjunnalla. Sami Vatanen pelasi noin 20 minuuttia, joista kolme yli- ja kaksi alivoimaa. Hän taklasi kahdesti, laukoi kahdesti kohti vastustajan maalia ja blokkasi kaksi vastustajan laukausta. Vatasen tehomerkintä oli +1.

Katso ottelun parhaat palat tästä:

 

Veikkaussivut | Kimmo