VIDEO: Ryan Keller päättää uransa

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • Kuva: AFP
  • 14/07/2016
Jaa tämä...

Kanadalaishyökkääjän ura on tullut päätökseen.

Jääkiekkoilija Ryan Keller päättää uransa. Kanadalainen ilmoitti asiasta hänen henkilökohtaisella Twitter-tilillään. Parhaiten mies muistetaan Suomessa SM-liigasta, kun hän teki sittemmin konkurssiin joutuneessa Bluesissa 101 ottelussa käsittämättömästi 99 tehopistettä. Keller sai Suomesta SM-hopeaa vuonna 2008 ja lisäksi keväällä 2009 hän oli pudotuspelien paras maalintekijä.

Keller lähti Suomesta saatuaan NHL-sopimuksen kesällä vuonna 2009, mutta kanadalaisen todellinen läpimurto jäi valitettavasti tekemättä. Mies kuitenkin johdatti kapteenina Binghamton Senatorsin AHL:n mestariksi vuonna 2011.

Keller palasi takaisin Eurooppaan vuonna 2012 ja pelasi uransa neljä viimeistä kautta Sveitsin liigassa. Toissa kaudella kanadalainen pääsi juhlimaan alppimaan mestaruutta. 32-vuotias peluri juhli Sveitsin mestaruutta Zürich Lionsissa.

– Lopettamispäätös ei ollut helppo, mutta mietittyäni jääkiekonjälkeistä elämää olen päättänyt lopettaa urani. Jääkiekko on kohdellut perhettäni loistavasti ja antanut mahdollisuuden matkustaa ympäri maailmaa ja kohdata uskomattomia ihmisiä, Keller kertoi.

– En kadu urallani mitään. Odotan innolla uutta kappaletta elämässäni, kanadalainen päätti.

 

Peliyhtiö Unibet on vahvasti mukana jääkiekkosarjojen tapahtumissa. Sivuston kautta on mahdollista lyödä vetoa jääkiekkoliigojen otteluista ja hankkia erinomaisen talletusbonuksen.

Lue myös:
VIDEO: Ossi Väänänen lopettaa uransa
Saako Suomi ensi kauden päätteeksi Calder Trophy voittajan?