Saarisen upea hiihto ei riittänyt mitaliin | Sotshi

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 13/02/2014
Jaa tämä...

Suomen Aino-Kaisa Saarinen jatkoi loistavia otteitaan Sotshin olympialaduilla.

Aino-Kaisa Saarinen, Anne Kyllönen, Kerttu Niskanen ja Krista Lähteenmäki olivat Suomen edustajat naisten perinteisen kymmenen kilometrin väliaikalähtökilpailussa. 

Yhdistelmäkisan viidenneksi hiihtänyt Saarinen hiihti upean nousujohtoisen hiihdon. Saarinen ohitti kahdeksan kilometrin kohdalla häntä puoli minuuttia ennen lähteneen Kyllösen, joka oli vielä 2,2 kilometrin kohdalla väliajoissa neljäntenä. 

Puolan Justina Kowalczyk dominoi kilpailua alusta alkaen ja repi itsensä loistavasti olympiakultaan. Muista sijoista käytiin tasaisempi taistelu norjalaisten Marit Björgenin ja Therese Johaugin sekä Ruotsin Charlotte Kallan Saarisen välillä. Kaksi kilometriä ennen loppua kaikki neljä naista olivat vielä mitalitaistossa mukana. 

Saarinen jätti ladulle kaikkensa, mutta joutui taipumaan loistavan lopun hiihtäneelle Kallalle. Suomalainen kuitenkin kukisti kisan suurimman ennakkosuosikin Björgenin. Johaug ehti kuitenkin niukasti kahdella sekunnilla Saarisen edelle ja nappasi pronssin Norjaan. 

Suomalaispanosta täydensivät sijalle kahdeksan ehtinyt Niskanen ja kymmenenneksi sijoittunut Lähteenmäki. Kyllönen hyytyi lopulta neljänneksitoista. 

Veikkaussivut

Twitter: @Veikkaussivut