Vataselle tyly farmikomennus! | NHL

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 15/11/2013
Jaa tämä...

Anaheim Ducks on passittanut Sami Vatasen farmijoukkue Norfolk Admiralsiin.

Anaheim Ducksin rivistössä alkukauden tahkonnut Sami Vatanen jatkaa kauttaan AHL-jäillä, sillä organisaatio siirsi suomalaispuolustajan farmijoukkue Norfolk Admiralsin vahvuuteen.

Vatanen aloitti kautensa suhteellisen vahvasti, mutta 22-vuotiaan puolustajan rooli on auttamatta pienentynyt kauden edetessä. Kun Ducks-pakki Luca Sbisa palasi vastikään takaisin terveiden kirjoihin, roikkui Vatanen joukkueessa ylimääräisenä puolustajana.

Ducksilla oli mahdollisuus lähettää sekä Vatanen että vasta 19-vuotias Hampus Lindholm vapaasti AHL-kentille, mutta tällä kertaa valinta osui suomalaispakkiin. Lindholm on pelannut alkukaudesta kerrassaan loistavasti ja hän onkin saanut viime aikoina yhä enemmän luottoa Ducks-valmennukselta.

Mikäli Vatanen loistaa AHL-jäillä, on hänellä vielä kaikki mahdollisuudet nousta takaisin Ducks-miehistöön. Myös loukkaantumiset voivat avata näytönpaikkoja vikkelälle suomalaispakille.

Vatanen ehti pelata Ducksin vahvuudessa 17 ottelua tehoin 1+4.

Veikkaussivut

Twitter: @Veikkaussivut