Sassuolo - Lazio 29.9.2013 | Serie A

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 29/09/2013
Jaa tämä...

Nappaako Lazio kauden neljännen voittonsa Sassuolon kustannuksella?

Sassuolo – Lazio, merkki 2, kerroin 

Betsafen kertoimet otteluun 3,95 | 3,45 | 1,88 

 

 

Sarjataulukossa viimeisenä oleva Sassuolo isännöi vieraaksi saapuvaa Laziota. Kyseessä on Italian Serie A:n ottelutarjontaa. Lazio on tähän mennessä onnistunut voittamaan kolme ottelua, joten sarjataulukossakin sijoitus on mukavasti kuudentena. Sassuolon kaudesta osattiin odotella hyvinkin haastavaa ja juuri sellainen siitä on tullutkin. Viisi ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet yhden tasapelin ja neljä tappiota. Sassuolo järjesti viimeksi superyllätyksen pelaamalla Napolin vieraana 1-1 maalein tasapelin, mutta siitä voidaan paljon laittaa Napolin surkeuden piikkiin. Napolin asennekaan ei välttämättä tainnut olla parasta mahdollista luokkaa.

Sassuolon tilanne on äärimmäisen haastava, sillä viidessä ensimmäisessä ottelussa verkot ovat omissa heiluneet kuusitoista kertaa! Sassuolo on alkukauden aikana ehtinyt häviämään esimerkiksi 0-7 maalein Interiä vastaan sekä Livornoa vastaan 1-4 numeroin. Kaksi sarjanousijaa, Livorno sekä Veronakin tosissaan ovat ehtineet jo voittamaan Sassuolon, joten eipä kotijoukkueen tilanteessa hirveästi kehuttavaa ole. 

Lazio on joukkueista valtavasti laadukkaampi ja toisekseen Lazion kausi on alkanut mahtavasti kotijoukkueen tilanteeseen verrattuna. Lazio voitti edellisellä kierroksella Catanian helpohkosti 3-1 maalein ja lisäksi Eurooppa liigan lohkovaihekin käynnistyi voitolla Legia Warsovaa vastaan 1-0 lukemin. Sassuolo on tätä menoa valitettavasti matkalla takaisin sarjaporrasta alemmaksi. Lazio on vieraissakin selkeä suosikki pienistä loukkaantumisongelmista huolimatta.

Veikkaussivut | Tuomas