Jääkiekon SM-liigassa takana huippumielenkiintoinen kierros!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • Kuva: Web
  • 24/10/2015
Jaa tämä...

Suomen korkeimmalla sarjatasolla pelattiin vauhdikas kiekkoilta

Lauantaina pelattiin jääkiekon SM-liigassa kuuden ottelun mittainen kierros. Suurin mielenkiinto kohdistui Turussa pelattavaan huippuotteluun, jossa yhteen iskivät TPS ja Tappara. Puolestaan Kuopiossa Sami Kapasen paita jäädytettiin ennen kamppailun käynnistymistä. Lisäksi Oulussa Kärpät isännöi Lukkoa.

Turussa TPS:n ensimmäinen erä oli alkukauden yksi pahimmista rimanalituksista, kun Tappara nappasi avauserän aikana viiden maalin karkumatkan. Toisessa erässä tamperelaiset viimeistelivät “vain” yhden maalin, kun taas päätöserässä ei ollut enään panosta. Kolmannessa erässä oranssisiniset tekivät kaksi osumaa.

TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin oli syystäkin pettynyt.

– Täytyy pyytää anteeksi tätä esitystä koko TPS:n puolesta. Enkä pyydä anteeksi edes pelkästään faneilta tai yleisöltä vaan koko Liigalta. Numerot voivat taululla olla joskus isoja mutta ei esitys voi olla tälläinen, se ei vaan ole mahdollista.

– Jos 3-0-tilanteessa peli näytti katsomoon heikolta, se oli myös sitä. Aivan järkyttävä esitys. Otan tilanteen myös omaan piikkiini. Jos joukkueen valmius pelata on tämä, ei valmennuskaan voi sanoa onnistuneensa.

– Tämä esitys oli jotain säälittävän ja naurettavan välimailta.

Kuopiossa suuret juhlat

Ennen KalPan ja HIFK:n välistä ottelua olivat edessä suuret juhlallisuudet, kun Sami Kapasen paita nostettiin kattoon. Ennen seremonioita pelattiin hänen itsensä valitseman tähdistöjoukkueen, sekä vuosien 1994-95 HIFK:n välinen ottelu, jossa itse juhlakalu viiletti jäällä yhdessä vanhojen pelikavereidensa kanssa.

Samin vanhin poika, Kasperi, on luomassa omaa uraansa Toronton NHL-organisaatiossa, mutta jäällä nähtiin Kapasia kahdessa polvessa. 12-vuotias Konsta Kapanen teki isänsä ketjukaverina kamppailussa peräti kaksi täysosumaa.

– Vihdoinkin meillä on Kapanen, joka osaa tehdä maaleja, Sami Kapanen naurahti pelin jälkeen.

Entisten pelikavereiden videotervehdyksiä näytettiin tähdistöottelun aikana ja varsinaisten juhlallisuuksien alussa. Muun muuassa Jari Kurri, Ville Peltonen, Jarmo Kekäläinen ja Kimmo Timonen välittivät Kapaselle onnittelut.

– Työmoraalisi oli jotakin todella ainutlaatuista. Katsomosta on vaikea nähdä sydämen kokoa. Mutta sinä osoitit sen, että tämä menee senttien ja kilojen edelle kun voittoa todella janotaan, Kekäläinen totesi.

Yleisö keskeytti Kapasen puheen useaan otteeseen aplodien johdolla. Tilaisuus huipentui paidan nostamiseen kattoon. Punaisella matolla olivat myös Jouni Rinne ja Pasi Kuivalainen. Heidän numerot kuopiolaisseura on jäädyttänyt aikaisemmin.

Itse ottelussa KalPa nappasi komean kotivoiton maalein 4-2. Kuopiolaisseura on tällä hetkellä yksi SM-liigan kovakuntoisimpia joukkueita.

Illan muissa otteluissa Ilves nappasi vierasvoiton Kouvolasta, Kärpät kaatoi Lukon, HPK yllätti vieraissa SaiPan ja Pelicans teki turhan vierailun Poriin.

Peliyhtiö Unibet vie onnekkaimpia pelaajia Esa ”Tiki” Tikkasen johdolla Torontoon katsomaan kahta Maple Leafsin ottelua. Tähän kampanjaan pääset osallistumaan Unibetilla lyömällä viiden euron vedon. Lisää kampanjasta täällä!

Tutustu myös NHL-vedonlyöjille erittäin arvokkaaseen oppaaseen, jossa kerrotaan NHL:stä vedonlyöjän silmin.

Lue myös:
NHL-blogi: Kemppainen kierroksen kingi!
Kristian Vesalainen tekee jääkiekkohistoriaa!