Yle: Suomalainen moukarimörssäri lopettaa uransa! | Yleisurheilu

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 05/11/2013
Jaa tämä...

15 vuotta Suomen moukarihäkkejä dominoinut Olli-Pekka Karjalainen joutuu lopettamaan uransa vaikean selkävamman takia.

Suomen yleisurheilun huippunimiin kuulunut Olli-Pekka Karjalainen joutuu lopettamaan uransa. Karjalaisen päätöksen taustalla on paha selkävamma, joka piti moukarimiehen sivussa tositoimista lähes koko viime kesän. Ajatus uran päättämisestä kehittyi syksyn hämärtyessä.

– Ajattelin, että antaa kisakauden mennä ja pohdiskelin rauhassa syksyn ajan. Viime aikoina asiantuntijoiden, perheen, valmentajan ja muiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen alkoi tuntua, että kyllä tämä minun kohdaltani oli tässä, vahvisti Karjalainen Yle Urheilulle.

Karjalaisella oli selvä tähtäin Rion de Janeirossa vuonna 2016 järjestettävissä olympialaisissa, mutta selkävamman myötä suunnitelmat menivät uusiksi.

– Ihan niiden kirkkaimpien mitalien tavoittelu olisi ollut aika vaikeaa lähitulevaisuudessa, niin parempi siinä vaiheessa todeta tilanne ja alkaa miettiä uusia juttuja, puheli Karjalainen.

Karjalainen nousi Suomen huipulle vuonna 1998, kun mies voitti uransa ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruuden. Tuon hetken jälkeen mörssäri pommitti palkintokaappiinsa peräti 15 perättäistä SM-kultaa. Uskomaton sarja päättyi juurikin kuluneena kesänä, kun vammat pitivät miehen sivussa tositoimista.

– Tietysti on haikea olo siinä mielessä, että tämä on kuitenkin täyttänyt elämäni tähän asti. Tämä on se mun intohimo ja se mun juttu, mitä olen tehnyt kaikki nämä vuodet. Mutta sekin täytyy myöntää, ettei tämä mitään ruusuilla tanssimista ole enää viime vuosina ollut.

Suomen moukarilegendalle on napsunut menestystä toki myös kansainvälisistä kisoista. Karjalainen edustikin Suomea jokaisissa arvokisoissa vuoden 1998 EM-kisoista aina Helsingin vuoden 2012 EM-kisoihin saakka.

Karjalaisen paras saavutus on vuonna 2006 Göteborgin EM-kisoista napattu hopeamitali. Mitali saattaa kuitenkin kirkastua vielä kultaiseksi, sillä EM-kultaa tuolloin voittaneen Ivan Tihonin dopingnäytteestä on löytynyt uusinta-analyysissä kiellettyjä aineita.

Karjalainen on voittanut myös alle 19-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 1998. Samassa ikäryhmässä moukarimörssäri on napannut myös EM-kultaa vuonna 1999 sekä -pronssia vuonna 1997.

Moukarinheiton Suomen ennätys on myös Karjalaisen tilillä tuloksella 83,30. Mies pitää hallussaan myös 19-vuotiaiden maailmanennätystä 78,33 -heitollaan.

Veikkaussivut 

Twitter: @Veikkaussivut