Suomen nuorten koripallojoukkue MM-kisoihin!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • Kuva: AFP
  • 15/08/2015
Jaa tämä...

Suomen poikien koripallomaajoukkue on varmistanut paikan nuorten MM-turnaukseen.

Suomi voitti 16-vuotiaitten EM-turnauksen sijoitusottelussa Serbian lukemin 68-63 (34-32) lauantaina Kaunasissa ja varmisti samalla paikan tuleviin MM-kisoihin. Paikka MM-kisoissa on Suomen junioreille ensimmäinen kautta aikojen.

Suomi kohtaa sunnuntaina pelattavassa ottelussa viidennestä sijasta Ranskan, joka voitti Saksan omassa välienselvittelyssä numeroin 57-55.

Serbiaa vastaan etenkin Elias Valtonen oli erinomaisessa pelivireessä. Valtonen heitti 25 pistettä ja onnistui torjumaan vastustajan heiton kuusi kertaa. Vahvaa taustatukea hän sai muun muuassa Miika Heinoselta ja Jaakko Lammilta. Myös Tuomo Antikainen ja Tomas Pihlajamäki lukeutuivat sinivalkoisten onnistujiin.

Suomi hallitsi ottelua toisella puoliajalla ja johti parhaimmillaan lukemin 49-36. Serbia nousi kylläkin vielä kolmen pisteen päähän 66-63, mutta ei sen lähemmäksi.

Miesten päävalmentaja Henrik Dettmann korosti maajoukkuetoiminnassa aikuismaajoukkuepelaajien kehittymistä ja sen tärkeyttä.

– Olemme tehneet sitä jopa lyhytaikaisen menestyksen kustannuksella. Kun toiminta on riittävän laadukasta, menestys seuraa luonnostaan jo näin varhaisessa vaiheessa, Dettmann sanoi tiedotteessa.

– Kasvattajaseurojen ja niiden valmentajien ansio tässä on erittäin suuri, Dettmann jatkoi.

Koripallon EM-kisat jo oven takana

Aikuisten tasolla EM-kisat lähestyvät. Susijengi aloittaa EM-ottelunsa Ranskaa vastaan 5.9. kello 22.00 Suomen aikaa.

Suomi kohtaa toisessa ottelussaan Israelin ja tuon ottelun alkamisaika on 18.30. Loput Suomen otteluista alkavat kello 16.00. Suomen viimeinen alkulohkon ottelu on 10.9. Puolaa vastaan.

Peliyhtiö Nordicbet on vahvasti mukana tulevissa koripallon EM-kisoissa.

Lue myös:
Lista: Jääkiekkokaulaloiden hurmurit!
VIDEO: USA:n korismaajoukkueen Showcase-ilta tarjosi ihasteltavaa!

unibet