Suomi - Italia 25.9.2013 | Lentopallon EM-kilpailut

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 25/09/2013
Jaa tämä...

Venyykö Suomi puolivälierässä mahtavaan voittoon Italiasta?

Suomi – Italia, merkki 1, kerroin 
Suomi (+1,5 erää) – Italia, merkki 1, kerroin 

William Hillin kertoimet otteluun 4,20 | 1,22 

 

 

Lentopallon EM-kilpailuiden ottelutarjontaa, tänään pelataan paikasta jo neljän parhaan joukkoon. Kotikatsomoissakin jännitys on varmasti huipussaan Suomen sekä Italian kohdatessa toisensa. Suomi pelasi alkulohkossa erinomaisesti, sillä Suomi voitti ensiksi Hollannin 3-1 numeroin ja sen jälkeen Slovenian 1-3 lukemin. Serbiaa vastaan voittoa ei tullut, mutta toisaalta Suomi voitti lohkonsa silti. Italian tilanne on mielenkiintoinen, sillä Italia on joutunut ensinnäkin pelaamaan jo yhden ottelun Suomea enemmän. Toisekseen Italian lohko oli äärimmäisen helppo, mutta siltikään Italia ei onnistunut sitä voittamaan. Italia menetti lohkovoiton lopulta onnettomalle Belgialle.

Suomella oli paljon jo mielessä Serbia -ottelussa, että lohkovoitto on tiedossa, vaikka tulisikin tappio kyseisessä ottelussa. Suomihan lepuutti esimerkiksi Olli Kunnaria sekä Niklas Seppästä. Sinänsä Suomi kuitenkin sai samalla näytteen siitä, että minkälainen on Euroopan tasolla huippujoukkue, sillä Serbia voidaan sellaiseksi luetella. Suomen torjuntapeli oli kahdessa ensimmäisessä ottelussa erinomaista luokkaa, joten on erinomainen asia suomalaiselle lentopalloilulle, että oikeita askeleita on otettu Maailmanliigan otteluista.

Yksi suurimpia asioita ottelun alla on se, että pystyykö Italian kapteeni, Christian Savani pelaamaan? Itseasiassakin tässäkin vaiheessa kyseinen asia on epäselvää. Asia kannattaa ehdottomasti tarkistaa ennen lopullista pelipäätöstä. Italian pelaamisessa näkyi selkeästi se, että Christian Savani ei pelannut esimerkiksi Belgia -ottelussa. Italian kapteeni on joukkueen paras hyppysyöttäjä, joten Italia todella suuresti kaipaa kapteeniaan tai muuten Suomella on täysin realistinen tilaisuus yllättää.

Veikkaussivut | Tuomas