Koripallon EM-kisat: Suomi lähtee Ranskan EM-kisoihin altavastaajana

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Kuva: AFP
  • 29/07/2015
Jaa tämä...

Viime vuonna sensaatiomaisesti MM-kisoihin edennyt Suomen joukkue lähtee Ranskassa järjestettäviin EM-kilpailuihin totuttuun tapaan altavastaajana. Suomi saavutti historiansa ensimmäisen MM-kisapaikan kabinettien kautta, kun MM-kisoihin otettiin mukaan useampi maa ns. villi kortti -menetelmällä. Susijengin fantastiset otteet viime vuosina olivat kuitenkin myötävaikuttamassa vahvasti Suomen MM-kisapaikkaan, joten viime vuotista saavutusta ei tule missään nimessä väheksyä.

Ranskan EM-kisoihin Suomen joukkue lähtee nuorennetulla joukkueella, kun esimerkiksi joukkueen ikänestori Hanno Möttölä lopetti maajoukkueuransa. Suomen koripallohistorian ensimmäinen NBA-pelaaja Möttölä oli joukkueen kapteenina elintärkeä lenkki, jonka isot saappaat Susijengin kapteenina ottaa 31-vuotias Shawn Huff.

Joukkueen keski-ikä on vajaa kaksi vuotta viime vuoden ryhmää nuorempi, ja nuoremman sukupolven pelaajat ovatkin tekemässä tuloaan Susijengiin. ”Uuden sukupolven pelaajia on nyt ehdolla enemmän kuin aikoihin. Nuorten EM-turnauksissa pelaavien osallistuminen miesten ohjelmaan katsotaan tapauskohtaisesti kyseisten turnauksien jälkeen” päävalmentaja Henrik Dettmann kertoi Yle Urheilun haastattelussa 13. heinäkuuta.

Dettmanin vanhat luottopelaajat edelleen mukana

Suomen joukkueen nuorennusprosessista huolimatta Susijengistä löytyy edelleen hyvin tuttuja nimiä edellisistä kisoista. Kokenut Teemu Rannikko on kärsinyt vammoista, mutta Petteri Koponen, Mikko Koivisto, Tuukka Kotti, Gerard Lee Junior ja Sasu Salin, ovat kaikki mukana viime vuoden tapaan.

Kapteenin roolin ottanut Shawn Huff on Dettmanin luottosoturi, joka pystyy pelaamaan useammalla pelipaikalla. Huff tuo takamiehen rooliin variaatiota, sillä Suomen ykköstakamies Petteri Koponen tunnetaan enemmän syöttävänä takamiehenä, kun taas Huff on laitahyökkääjätaustansa ansiosta enemmän heittävä takamies.

Suomella hyvät mahdollisuudet jatkopaikkaan

Suomi aloitti viime vuoden MM-kisansa ottelulla lajin ykkösmaata Yhdysvaltoja vastaan. Tämän vuoden EM-kisoissa vastustaja ei kovin paljon helpotu, kun vastaan asettuu hallitseva Euroopan Mestari Ranska. Kisojen isäntämaa Ranska on tämänkin vuotisissa kisoissa turnauksen ykkössuosikki. Unibetin voittajavedossa Ranskan mestaruudelle saa tällä hetkellä kertoimeksi tasan 3, mikä on pienin kaikista joukkueista.

Ranskan ohella lohkossa pelaa myös Venäjä, joka on FIBA:n maailman rankingissa sijalla 6. Kahden huippumaan jälkeen muut lohkon maat ovat Susijengille täysin voitettavissa olevia vastustajia. Bosnia ja Hertsegovina, Puola ja Israel ovat kaikki Suomen alapuolella maailman rankingissa, joten jatkopaikkaan edellyttävä neljän joukkoon sijoittuminen on Suomen joukkueelle täysin realistinen tavoite.

Avausottelussa Ranskaa vastaan Susijengi jäänee hurmoksessa pelaavan isäntämaan jalkoihin, mutta jo seuraavana päivänä pelattava Israel-ottelu on Suomen jatkopaikan kannalta jo hyvin tärkeässä roolissa. Lohkon heittopussiksi ennakoitu Bosnia ja Hertsegovina pitäisi olla Suomelle varman voiton paikka, mutta ottelut Israelia ja Puolaa vastaan tulevat olemaan erittäin tasaisia.

Unibet on tiiviisti mukana koko EM-kisojen ajan ja tarjoaa kattavasti kertoimia myös Susijengin matseihin!

Lue myös:
Video: Meksikon päävalmentajalle potkut kahakan päätteeksi!
HJK – Liverpool peli pelataan puolityhjän katsomon edessä!

jvg nights