liiga tappara ilves veikkaussivut

Tiistaina Tapaninpäivän tanssit Tampereella. Tappara saa vieraaksi Ilveksen.

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Petteri
  • 26/04/2018
Jaa tämä...
Hyödynnä Unibetin 100€ + 10€ Bonus!
Veikkaa

Joulutauon jälkeen päästään taas tositoimiin. Tappara saa kotihalliinsa niin ikään kotihallissa pelaavan Ilveksen ja näissä peleissähän voi sitten käydä ihan mitä sattuu. Vedonlyöjän kannalta haastavia pelejä ilman muuta.

Kinkkuja sulatellaan nyt oikein tosissaan. Tappara karisti orastavan tappioputken harteiltaan ja siitä lähtien peli on taas sujunut oikein mallikkaasti. Ilveksen pelit on nekin olleet viime aikana oikein nousujohteisessa meiningissä, mutta Tappara on ollut melkoinen peikko tälle kissapedolle. Olisihan se mainiota Ilveksen päätellä vuotta 2017 ottamalla voiton paikallisvastustajasta.

Kenen kuva vilkkuu Tappara-liven maalintekijöiden joukossa tässä ottelussa?

Tällä kaudella Ilves ei ole onnistunut Tapparan maaliverkkoa kolmessa ottelussa pöllyttämään kuin kolme kertaa, ottelut ovat päättyneet Tapparan voittoon 0-3, 8-1 ja 1-4, joten tässä mielessä ei kissapedolle ole paljoa saalista luvassa. Harvoin pelejä yhdellä maalilla voitetaan, joten tulisikohan nyt se pari maalia?

Joulun jälkeen betsejä porisemaan

Loppuvuosi onkin taas ahkeraa vedonlyöntiä. Tiistaina tarjolla on täysi liigakierros ja tänään alkaa myös Nuorten MM-kisat, joista sitä betsattavaa riittää myös todella paljon. Alkuasetelmat tähän matsiin näyttävät siltä että Tapparahan tämän vie, mutta millä lukemilla?

Tämän kauden otteiden mukaan voisi olla Ilvekselle 0-2 maalia, Tappara voi paukuttaa matsissa 4-7 maalia. Vedonlyöjälle vaikea matsi, mutta rohkeasti vaan lukemia paperille, tässä matsissa voidaan taas nähdä hieman kummallisempia lukemia. Kumpi haluaa pinnoja enemmän, se tulee ottelun voittamaan. Kertoimien perusteella se on kotijoukkueena häärivä Tappara, mutta annetaan nyt Ilvekselle se yllätyksen mahdollisuus.

Mitä kuuluu maalivahtilegenda Vesa Toskalalle? Tsekkaa:

chelsea
Chelsea - West Ham 8.4.2018, pettymysten kausi Lontoossa

Chelsea jää ulos ensi kauden Mestareiden liigasta ja West Ham painii putoamispeikon kanssa. Ei ole mennyt kuten suunniteltiin.

ritchie_cech
Everton - Newcastle 23.4.2018, ilman sen kummempaa panosta

Evertonin ja Newcastlen kauden viimeiset ottelut menevät pelaillessa, putoamispeikko on karistettu, mutta toisaalta ensi kauden euroturnaukset ovat liian kaukana.

mestarien-liiga-liverpool-roma-veikkaussivut
Tiistai 24.4.2018 Liverpool - Roma, miten käy ensimmäisessä ot...

Liverpool ja Roma taistelevat paikasta Mestarien liigan finaaliin. Kumpi vie ensimmäisen osaottelun nimiinsä?

kärpät-tappara-liiga-veikkaussivut
Tiistai 24.4.2018 - Kärpät ja Tappara 5. finaali, Oulussa kulta...

Kärpät hävisi maanantaina Tapparalle, mutta Oulussa on tänään uusi yritys. Juhliiko Kärpät tänään?

mestarien-liiga-bayern-munchen-real-madrid-veikkaussivut
Keskiviikko 25.4.2018 Bayern München - Real Madrid - kumpi jäte...

Futisjättiläiset Bayern ja Real kohtaavat matkalla Mestarien liigan finaaliin. Johdattaako Cristiano Ronaldo joukkonsa finaaliin?

balls
Inter Turku - HJK 25.4.2018, HJK vasta kakkosena

HJK hävisi viime kierroksella kotonaan Kuopiolle. Inter taas hävisi viimeksi paikallispelin TPS:lle. Klubi on kierrättänyt pelaajia jo nyt hyvin huolellisesti.

tappara-kärpät-liiga-veikkaussivut
Torstai 25.4.2018 Tappara - Kärpät, kuudes finaali. Joko ratkea...

Kärpät on nyt hävinnyt kaksi peräkkäistä ottelua, häviääkö se tämänkin. Seitsemäs ottelu lauantaina?

Aikaisemmat otteluennakot