Tappara - Kärpät 21.2.2013 | SM-liiga

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 20/02/2013
Jaa tämä...

Kumpi jatkaa kärjen tavoittelua?

Tappara – Kärpät, Merkki 1, Kerroin 2.05 Unibet

Hakametsässä väännetään torstai-illan kärkikamppailu Tappara – Kärpät. Kumpikin joukkue on onnistunut pitämään korkean tekemisen tason lähes koko kauden ajan ja joukkueet löytyvätkin aivan kärjen tuntumasta. Tampereella nähdään todennäköisesti erittäin tasainen kamppailu, mutta yllätyksenä ei myöskään tulisi, jos ottelussa tahkottaisiin suuria maalimääriä.

Tamperelaiset kävivät tarjoilemassa raumalaisille viihdettä koko rahan edestä edellisellä kierroksella ja tuloksena kaksi pinnaa voittolaukauskilpailun jälkeen, jossa muuten Ville Nieminen laittoi sisään vähintään yhtä tyylikkään laukauksen kuin Aleksander Barkov edellisellä kierroksella. Tappara on ollut koko kauden suurimpia mestarisuosikkeja, mutta viime aikoina otteet otteluiden sisällä ovat hieman heitelleet. Tämän myötä Tapparan osakkeet ovat olleet hieman laskussa, mutta joukkueessa on niin paljon yksilötaitoa, että jo se pelkästään kannattelee joukkuetta vaikeina aikoina.

Kärpät on voittanut neljästä helmikuun aikana pelatusta ottelustaan kolme ja esimerkiksi Joonas Donskoi on pikkuhiljaa löytämässä tason, jolle sellaisella potentiaalilla varustettu pelaaja kuuluu. Edellisellä kierroksella kaatui heittopussi Ilves, mutta sitä edellisellä kierroksella Ässät oli parempi. Kärpille otteluiden alut ovat olleet viime aikoina haasteellisia, mutta viime kierroksella Ilvestä vastaan joukkue onnistui parantamaan tässäkin.

Tasainen ottelu, jossa voidaan helposti lipsua jatkoajan puolelle, mutta uskon Tapparan hoitavan ottelun kotihallin turvin.

Veikkaussivut | Oskari