VIDEO: Tässäkö vuoden hienoin rankkarimaali? – Maalintekijänä Britti!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Ben
  • 30/05/2015
Jaa tämä...

KUVA: AFP

Veikkaussivujen toimitus | Teemu 30.5.2015

Vaikka koko jääkiekkoilevan maailman katseet ovatkin tällä hetkellä kiinnittyneet jääkiekon suurimman ja kauneimman liigan NHL:n loppuhuipennukseen, niin on hyvä muistaa, että osataan sitä lätkää pelata muuallakin. Puolan Krakowassa ja Hollannin Eindhovenissa pelattiin ennen Tšekin Jääkiekon MM-kisoja Huhtikuun 13. – 25. päivä kahdentoista joukkueen voimin 1. divisioonan MM-kisat.

A ja B kategoriaan jaettujen maiden joukossa oli mukana muun muassa MM-tasoltakin tuttuja joukkueita kuten Ukraina, Italia ja Japani. Mutta mahtuipa mukaan myös sellaisia jääkiekon ”suurmaita” kuten Iso-Britannia, Liettua ja Hollanti. Turnauksen voitti Kazakhstan, jolle voitto oli jo neljäs kerta peräkkäin. Turnausvoiton myötä hissijoukkue pääsee jälleen ensi vuonna mukaan jääkiekon A-tasolle, ja sai oikeuden osallistua Venäjällä järjestettäviin MM-kisoihin. Toisen nousijanpaikan nappasi itselle hieman yllättäen Unkarin maajoukkue, joka kukisti sijoitusottelussa Puolan, yli 12 000 katsojan edessä! Unkari on edellisen kerran ollut mukana A-tasolla vuonna 2009 ja sitä ennen vain vuonna 1939…

Enemmän jalkapallomaana profiloitunut Iso-Britannia ei kisoissa hirveästi menestystä saavuttanut. Iso-Britannian ja Etelä-Korean välisisessä ottelussa nähtiin kuitenkin yksi koko vuoden hienoimmista suorituksista rangaistuslaukausmaalin muodossa. Iso-Britannian Ben O`Connor veivasi sellaisen häkin, mikä takaisi ainakin kotimaiselle Liigapelaajalle vientiä yökerhossa. Alla Iso-Britannian korkeimmalla sarjatasolla EIHL:ssä Sheffield Steelersin paidassa pelaavan O`Connorin huikea maali videon muodossa. Katso ja ihastu.