Ulkomaalaishankinta jättää Kärpät!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Anssi
  • 26/06/2015
Jaa tämä...

KUVA: LIIGA

Veikkaussivujen toimitus | Tuomas 26.6.2015

Jääkiekon SM-liigassa Suomen mestaruuden päättyneellä kaudella voittanut Oulun Kärpät tiedotti perjantaina, että ryhmän ulkomaalaishankintoihin lukeutunut Patrick Davis ei jatka ensi kaudella Oulussa.

Jääkiekon SM-liigaa hallinnut Oulun Kärpät tiedotti verkkosivuillaan Patrick Davisin siirtymisestä muihin maisemiin.

Kärpät ja Davis ovat purkaneet yhteisymmärryksessä 28-vuotiaan yhdysvaltalaisen tulevan kauden sopimuksen.

– Kiitämme Patrickia viime kaudesta ja toivotamme hänelle onnea tuleviin haasteisiin, kommentoi Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho sopimuksen purkua tuoreeltaan.

Davis iski päättyneellä kaudella 50:ssä pelaamassaan runkosarjaottelussa tehot 9+6. Pudotuspeleissä hän pelasi Kärppien mukana yhteensä kymmenen ottelua, joissa syntyivät tehot 2+1.

Davis on pelipaikaltaan laitahyökkääjä, mutta osaa pelata myös keskellä. Davisin vahvuuksiin kuuluu muun muuassa koko, liike, kädet, laukaus ja tekniikka.

Yhdysvaltalaishyökkääjä pelasi ennen Kärppiin siirtymistä Lappeenrannan SaiPassa ja NHL:ssä. Maailman kovimmassa kiekkoliigassa hän on ehtinyt pelaamaan 10 ottelua.

Myös KHL-kaukalot ovat tulleet Davisille tutuiksi. Venäjän pääsarjassa yhdysvaltalainen on pelannut noin 40 ottelua.

Davisin heikohkosta panoksesta huolimatta Kärpät eteni aina Suomen mestaruuteen saakka. Finaalisarjassa oululaisryhmä kaatoi viime vuoden tapaan Tampereen Tapparan, joka joutui jälleen tyytymään hopeasijoitukseen.

Lue myös:
NHL:n jatkoaikasääntö muuttumassa radikaalisti!
Katso kuvat! Suomalaisveskan koti-ikävää lievittävä maski!