USA - Tunisia | Olympialaiset 6.8.2012

Tunisia lentopallossa mahdottoman tehtävän edessä.

USA - Tunisia (+20,5), merkki 1, kerroin 1,87 Betsafe

NÄIN SAAT 50 EURON RISKITTÖMÄN VEDON NORDICBETILLE

NordicBet tarjoaa uusille asiakkaille 50€:n riskittömän vedon. Katso ohjeet alta!

SAAT RISKITTÖMÄN VEDON NORDICBETILLE TÄSTÄ >>

Lontoon Olympialaisia, lentopallon osalta alkulohkot saadaan päätökseen. Yhdysvallat tulee ottamaan hyvin todennäköisesti murskavoiton Tunisiasta. Tasoero on valtava ensimmäisenä mainitun joukkueen eduksi. Tunisia on ollut turnauksen aikana surkea. Joukkue on hävinnyt jokaisen ottelun ja voittanut niissä vain yhden erän. Yhdysvallat omaa hyvän materiaalin, jolla voidaan taistella ilman muuta mitaleista. Yhdysvallat johtaakin jopa yllättäen lohkoa, täytyy kuitenkin muistaa, että lohkossa ovat myös mm. Venäjä sekä Brasilia! 

Yhdysvallat on ollut loistava. Joukkue on ehtinyt mm. voittamaan Brasilian 1-3 lukemin sekä melkein voittamaan Venäjänkin. Viime kamppailussa, josta tulikin huima taistelu, Venäjä vei lopulta voiton 3-2 lukemin. Tunisialta on turha nytkään odottaa mitään, koska kisat tulevat päättymään. Motivaatiokaan ei voi olla enää mikään hyvä. Viimeksi Saksa murskasi Tunisian suoraan kolmessa erässä. Yhdessäkään erässä Tunisia ei päässyt lähellekään Saksan lukemia, joten Yhdysvallat tulee todennäköisesti tekemään rumaa jälkeä. Vaikeaa kuvitella muuta kuin selkeää voittoa Yhdysvalloille.

Veikkaussivut | Tuomas

Takaisin vihjeisiin

Kommentoi

 

Kommentoi

Kommentti(*):
Nimi(*):
Sähköposti:
Mikä kuukausi tulee helmikuun jälkeen? (*)