VIDEO: Venäjä heitettiin ulos EM-kisoista - ehdollisesti

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • Kuva: AFP
  • 15/06/2016
Jaa tämä...

Venäjän kannattajat ovat ottaneet älytöntä roolia.

Kansainvälinen jalkapalloliitto on ilmoittanut, että he ovat sulkeneet ehdollisesti Venäjän ulos EM-kisoista ja langettanut maan jalkapalloliitolle 150 000 euron sakot.

Venäjä saa jatkaa EM-kisoissa, mutta heille asetettu ehdollinen sulkeminen tarkoittaa sitä, että mikäli maan “kannattajat” jatkavat idioottimaista käytöstään, Venäjä tullaan heittämään ulos EM-kisoista.

Muun muuassa lauantaina Marseillessa venäläishuligaanit hyökkäsivät stadionin sisällä englantilaisfanien kimppuun. Välikohtaus sattui Englannin ja Venäjän välisessä kamppailussa ja etenkin sen jälkeen.

Venäjän suunnalta on kuultu, että maan “kannattajat” olisivat toimineet sankarillisesti, mutta todellisuudessa heidän katsottiin syyllistyneen väkivaltaisuuksiin, rasistiseen käytökseen ja luvattomien ilotulitteiden käyttöön.

Jo ennen Englannin ja Venäjän ottelua Marseillen kaduilla sattui yhteenottoja venäläishuligaanien ja englantilaisten välillä. Maan poliisilla oli suuria vaikeuksia pystyä estämään karmeita välikohtauksia.

Ranska ilmoitti tiistaina, että useat kymmenet venäläiset tullaan karkottamaan maasta ja lisäksi heistä on erinomaista valvontakamerakuvaa todisteina siitä, että mitä he ovat onnistuneet tuhoamaan tai vahingoittamaan.

 

EM-kisoissa pelataan jälleen tänään kolme ottelua. Myös Venäjällä on kamppailu tänään Slovakiaa vastaan. Kahdessa muussa ottelussa Romania haastaa Sveitsin ja Ranska pelaa Albaniaa vastaan.

Peliyhtiö Nordicbet on jalkapallovedonlyöntiin erinomainen valinta. Sivuston kautta on mahdollista lyödä vetoa eri jalkapallosarjoista ja hankkia loistavan talletusbonuksen.

Lue myös:
VIDEO: Puolalle kova isku – Wojciech Szczesny loukkaantunut?
VIDEO: Lionel Messiltä hattutemppu puolessa tunnissa