VIDEO: KHL-hyökkääjä matkalla NHL:ään?

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • Kuva: AFP
  • 26/03/2016
Jaa tämä...

Tshekkiläishyökkääjä siirtynee ensi kaudeksi isompiin ympyröihin.

The Hockey News kertoo, että tshekkiläishyökkääjä Vladimir Sobotka on ensi kaudella mahdollisesti matkalla NHL-kaukaloihin. Tshekkiläisen seura Avangard Omsk ei yltänyt KHL:ssä tällä kaudella neljän joukkoon, joten hänen kausi on jo päättynyt.

Sobota teki muutama kausi sitten sopimuksen Avangard Omskin kanssa, jonka pituudeksi määriteltiin kolme vuotta, mutta hän oli jo viime kesänä lähellä siirtyä NHL:ään.

Sobotkalla on kesäkuussa kuukauden ajan mahdollisuus miettiä sitä, että haluaaako hän purkaa sopimuksen Avangard Omskin kanssa. Siitä puolestaan kertoo ESPN.  Tällä hetkellä näyttää siltä, että Sobotka on palaamassa NHL:ään ja St. Louis Bluesin vahvuuteen.

Aikaisemmin NHL:ssä ollessaan Sobotka naputteli nuottipaidoissa kausina 2012-14 tehopisteitä 52 kappaletta. KHL:n runkosarjassa hän on esiintynyt puolestaan niin, että 97 ottelussa ovat syntyneet tehot 28+44=72.

Tshekin World Cup-joukkueseen Sobotka valittiin mukaan heti ensimmäisten pelaajien joukossa. Esimerkiksi Jaromir Jagria ei valittu lainkaan joukkueeseen mukaan.

 

KHL:n pudotuspelit jatkuvat jälleen lauantaina, kun SKA Pietari ja TsSKA Moskova iskevät yhteen oman konferenssin finaalisarjassa kolmannen kerran.

Peliyhtiö Unibet on jääkiekkovedonlyöntiin erinomainen valinta. Sivuston kautta on mahdollista lyödä vetoa eri jääkiekkosarjoista ja hankkia loistavan talletusbonuksen.

Lähde: The Hockey News, ESPN

Lue myös:
VIDEO: NHL-veteraani ilmoitti kyyneleet silmissä uran lopusta
VIDEO: SM-liigan runkosarjan palkinnot jaettu