Michael White - Cao Yupeng 17.6.2013 | Wuxi Classic

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 16/06/2013
Jaa tämä...

Nuoret tähdet vastakkain Wuxi Classicissa.

Michael White – Cao Yupeng, merkki 2, kerroin 

Sportingbetin kertoimet otteluun 1,44 | 2,75 

Snookerin Wuxi Classicin ensimmäisen pelipäivän ottelutarjontaa, Michael White kohtaa Suomen aikaa alkuiltapäivästä Cao Yupengin. Kerroinasettelu kohteessa vaikuttaa lievästi sanottuna erikoiselta. Michael White on pelannut kaksi pientä osakilpailua alkukaudella ja molemmissa esiintynyt todella vaisusti! Esimerkiksi viime viikonloppuna Bulgarian Avoimissa Michael White tippui jo toisella kierroksella. Sille on ilmeisesti annettu paljon arvoa, että Michael White onnistui viime kauden päätteeksi MM-turnauksessa. Michael White pelasi MM-turnauksessa oikeastaan jatkuvasti aivan taitojensa ylärajoilla. Michael White on vielä todella nuori pelaaja, joten ei voi olettaa, että heti nyt perään nähtäisiin samanlaisia peliesityksiä.

Cao Yupeng murskasi Wuxi Classicin karsinnoissa Paul Davisonin 5-1 numeroin ja nyt kotiturnauksessaan Cao Yupeng on varmasti erittäin näyttöhaluinen! Kiinassa on erittäin paljon tulevaisuuden huippupelaajia nyt myös tähänkin lajiin, joten tämä on todellakin suuri turnaus Kiinassa. Cao Yupeng ei ole vielä saanut sellaista tasaista suorittamista, jota vaadittaisiin esimerkiksi tavoitellessa turnausvoittoja. Kahden nuoren pelaajan kohtaamisessa Michael White on mahdotonta asettaa tälläiseksi suosikiksi. Michael White onnistui hyvin MM-turnauksessa, mutta se on ollutta ja mennyttä ja nyt on tilanne täysin toinen.

Veikkaussivut | Tuomas