Lähde: Zlatan siirtyy ensi kaudeksi uusiin maisemiin

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Antti
  • 04/04/2017
Jaa tämä...

Onko Zlatan siirtymässä MLS-liigaan?

Zlatan Ibrahimovic on pelaaja, joka löytyy joka viikko otsikoista. Tälläkään kertaa tähän ei tule poikkeusta, sillä ruotsalaisen ympärillä pyörii tällä hetkellä isoja siirtohuhuja. Tuorein huhu tulee Fox Deportes-kanavalta, joka väittää, että ruotsalainen pelaa ensi kaudella MLS-liigaa La Galaxyn paidassa.

Uutisen mukaan Zlatan on jo tehnyt sopimuksen Galaxyn kanssa, ja siirto tulisi toteutumaan kesällä. Fox Deportes heittää lisää vettä kiukaalle kertomalla, että ruotsalaishyökkääjä tulisi tienaamaan sopimuksellaan enemmän kuin David Beckham, joka pelasi myös isolla rahalla Galaxyn riveissä.

MLS on saanut houkuteltua liigaansa jo useita huippunimiä, mutta useimmat pelaajat ovat jo huippu-uransa ehtoopuolella. Nimenomaan Galaxy on naarannut riveihinsä useita tunnettuja nimiä. Zlatanilla olisi kuitenkin vielä annettavaa kovimmissa liigoissa.

Zlatan on pelaamassa erittäin vahvaa kautta Manchester Unitedin riveissä, mutta hyökkääjän nykyinen sopimus päättyy kesällä. Tästä syystä ruotsalaista ollaan viemässä huhuissa jo moneenkin eri seuraan.

Saa nähdä, pitääkö tämä huhu paikkaansa, mutta joka tapauksessa näitä spekulaatioita on mukava pyöritellä. Ehkä joku osuu jopa oikeaankin?

Tsekkaa parhaat futiksen pelikohteet Unibetilta>>

Lue myös:

Leijonat saamassa NHL:stä kovan vahvistuksen MM-kisoihin
VIDEO: Los Angeles ja Vancouver pelaavat syksyllä Shanghaissa ja Pekingissä

betsson mainos
Uusi Betssonilla?
betsson logo
TALLETA 100 € – SAAT 200 € ja 25€ ilmaisvedon!
Pelaa