Markkasen All Stars -joukkue voitti!

Muun maailman joukkue voitti USA:n joukkue nuorten All Stars -ottelussa. NBA:sta on tulossa koko maailman korisliiga, staroja tulee jo muualta kuin USA:sta

Lauri Markkasen joukkue World voitti NBA:n All Stars -viikonlopun Rising Stars Challenge -ottelussa USA:n joukkueen selvästi 155-124. Markkanen aloitti pelin vaihtopenkiltä, mutta sai hyvin peliaikaa ja teki lopulta 15 pistettä sekä otti kuusi levypalloa.

ESPN -urheilukanava antaa Markkasen pelille arvosanaksi B-. ESPN kirjoitti Markkasesta, että hänen heittotaitonsa tuli selväksi ottelussa, vaikka vain yksi neljästä kolmosen yrityksestä meni koriin. Kahden pisteen heitoissa Markkanen oli tarkkana, kuusi meni sisään seitsemästä. Kaksi kakkosheitoista oli donkkeja.

 

 

Maailmannuorten joukkue voitti USA:n nuoret jo kolmannen kerran neljän vuoden aikana. Se alleviivaa sitä tosiasiaa, että NBA:sta on tulossa hyvin kansainvälinen sarja.

NBA oli pitkälle 1980-luvulle tyystin amerikkalainen sarja, aivan viime vuosina tilanne on muuttunut selvästi. Tällä kaudella jo 108 pelaajaa tulee muualta kuin USA:sta, suurin ryhmä tulee Kanadasta, sitten seuraavina ovat ranskalaiset, australialaiset ja espanjalaiset. Supertähtiäkin muista maista tulee useampi kappale, kuten Kreikan Giannis Antetokounmpo, Kamerunin Joel Embiid ja Latvian Kristaps Porzingis. Tulevia suurtähtiä voisivat olla ainakin australialainen Ben Simmons ja Suomen Markkanen.

World -joukkueen paras pistemies oli Bahaman Sacramento Kingsissä pelaava Buddy Hield, joka teki 29 pistettä. Kroaatti, myös Sacramentossa pelaava Bogdan Bogdanovic heitti hyvin kaukaa, yhteensä hän sai kasaan 26 pistettä. Rising Stars -ottelussa pelaavat ovat tulleet NBA-liigaan viimeisen kahden vuoden aikana. Hield on jo 24-vuotias ja Bogdanovic 25-vuotias, tuossa iässä Markkanen voisi jo pelata viikonlopun pääottelussa.

Pienen, mutta maistuvan palkinnon Markkanen voitosta sai. Chicago Bullsin takamies Kris Dunn pelasi USA:n joukkueessa, ja nyt Markkasella on kuittausoikeudet.